Taaperoikänen jo!

Hei tajusin juur semmosen jutun et mun pikkupikku aivopiaruni täyttää tännään vuaden. Selailin juttujani taaksepäin ja tämmösen löysin. Päivätty 16.6.2013, hirveen itsekritiikin ja empimisen jälkeen. Yhtä höpöhöpö oli eka kirjotus ku kaikki sen jälkeenki, mut joku näitä kai joskus lukkeeki. Kiitos siis siittä. :)

Mitä täsä vuadesa sit on tapahtunu? Kauheen paljo kaikkee ja silti ku nykytilannetta miättii, ni ei oikeestaan juur mittään. Sillon ku kirjottamisen alotin olin kotiäiti, mikä vasta kaukasesti miätti tyäjuttuja. Pikku-H oli aika vauva viälä, Ellastinen samanlainen höpötintti ku nytteki. Miäs porhalsi pellolla ja millon misäki jutuisans. Kesälomalle lähdettiin Pärnuun, elämä oli aika leppeetä ja innostus kirjottamisseen kova. Sit tännään taas. Ellastinen on höpötintti, Miäs pellolla par'aikaa, Pärnuun lähdetään ens viikolla (ah aikuismaiset rutiinit <3 ), kolmen päivän päästä oon, en kotiäiti, vaan ihan vaan rehellisesti tyätön. Mut kotolaisena yhtä kaikki. Ja innostus kirjottamisseenki on taas löytyny. Ainoo ero on se, et vauvan sijaan meillä on toinenki höpötintti.

Et semmosta, kamalasti kaikkee on ollu ja suht kiitettävästi oon niistä viittiny raportoida. Ja silti tilanne ei oo vuadesa muuttunu oikeestaan ollenka. Lähtöruudusa ollaan. Mut hei, takana täys vuasi ja aika kivaki semmonen. Virtuaalikippis sille!

Perjantai 13. päivä.

Mää en yleensä usko enteisiin tai mihinkä höpöhöpöön, niinku ny taikauskoon. Perjantai kolmannelletoista tullee naureskeltua, mut tän päivän perusteella tarttis vissiin ruveta ottaan todesta. Viälä ku toi pikimusta kattiki pyärii tosa jaloisa, ni hmmm...

Aamu alko rattosasti piänimuatosella pommiin nukkumisella, sitä seuranneella kiirekiukulla ja ah niin antosalla keskustelulla yhden neljäveen kans. Aiheena "Miksi minä en voi laittaa Tuhkimo-mekkoa haalarin tilalla? Minä en tahdo haalaria, minä tahdon olla prinsessa. Minä haluaa-aa-aaannnn!". Ja ku sääki sopi ku nakutettu vallittevaan miäliallaan, ni siittä se hyvä päivä alko. Avot! Talla pohjaan ja harras rukous ettei kukkaan pölkkypää tuu etteen jarrutelleen. No, ehdin onneks ajoisa töihin palelemmaan ja nuakkumaan. Ei onneks ollu pitkä päivä ku piti kiiruhtaa mukuloitten kans korvakontrolliin.

Päivän teeman mukasesti lapset piti tiätenki herättää kesken päiväunien et ehdittiin. Meinaan odottammaan, oli lääkäri kivasti myähäsä. Korvat oli sentään terveet molemmilla. Sit hipihipilaukkaa kotio väsymystäns kiukuttelevien ja vinkuvien mukuloitten kans. Äkkiä ruakaa, mitä Pikku-H ei voinu itte syädä omalla jakkaralla ku oli liian kiire pelätä jokaista kärpästä minkä näki. Sit viämään autoo korjaamoon ja siältä kauppaan. Automatkan rattona kiukuttelua, vinkunaa ja huutoo.

Kauppareissulla alko pinna olla jo niin kirree et päätin hätäpäisäni ostaa askin tupakkia. (Sori Mummi!) Sitä tapahtuu ehkä kerran kesäsä, talvisin en moisen asian takia viitti ulos edes vaivautua. Sulloin tavarat kiireellä kasseihin ja yritin estää mukuloita juaksemasta auton alle. Sit kuulen parkkipaikalla takkaani kassaneidin vianon huudon "Anteeks rouva, tein tupakit jäi!". Krhm, kiitosta vaan. Lopulta päästiin kottiin ja mukuloitten vinkumoodi vaan jatku. Ja kaiken kruunuks hyyskän pualella sain todeta kuunki olevan vääräsä asennosa. Murrrrrr!

Miäs varovasti muistutteli et hän lähtee muuten sit kaverille savusaunoon. No, sinnehän meni. Mää sain onneks mukulat tainnutettua nukkumaan ennen kahdeksaa. Mut ettei päivä ny ihan rattosasti olis päättyny, löin pääni hattuhyllyyn, potkasin varpaani saarekkeen kulmaan ja lohkaisi kynteni. Sen lisäks nukahdin sohvalle ja heräsin siihen et joku häiriintyny kärpänen yritti muuttaa mun korvakäytävään. Mut ei niin huanoo ettei jottain hyvvääki. Kiitos kärpäsen näin iki-ihanan Big Fishin loppuhetket ja sain nauttia kerhons päättäneitten lasten lahjussuklaita. Ja tuli sit lopulta pihalle se koko päivän silmänurkisa poltellu poruki. Kyl helpotti. Ja ne mukulatki on taas maailman sulosimpia ku tuhisevat untans.

Mut semmonen päivä. Kiitti vaan Temppeliherrat tämmösestäki huuhaasta. Ei oteta heti uusiks.


Ps. En sit edes polttanut yhtään. Ei jaksanu, siälä sitä paitsi sattaa ulkona. Eli no worries äiti! Ja muut tuahtuneet. :)

Ei mikkään märkä villasukka.

Kesä on tullu ja sen mukana aika kivat kelitki. Ja kärpäset. Ja yks koo viälä, meinaan krillaaminen (täälä mittään viarasperäsiä kirjaimia käytetä...). Mein perheen kessään on aina kuulunu olennaisena osana erilaiset liharuoat ja mikkään ei oo niin hyvvää ku krillisä paistetut kunnon pihvit. Tai kalat, tai kasvikset, tai kanat.. oikeestaan mikä vaan on hyvvää ku kaasusa on käristäny. Tyänjako meillä on aina semmonen et Miäs paistaa, mää hoidan maustamiset ja lisukkeet. Oon joka kevät ihan täpinöisäni ku vuaden ekat sapuskat saa naaman etteen. Ja niistä jatketaanki ihan syksyyn asti. Hyvä salaatti ja joku krillattu asia, ei se oikeestaan mittään muuta tartte. Vaikka Ellastinen jo tännää parahtiki "Ei äiti joka päivä vaan voi krillata. Ihminen kaipaa jotain muutakin. Vaikka pottumuusia.". Lapsparka, tullee pitkä kesä. :D

Ajattelin jakkaa yhden hyvän reseptikokeilun tuloksen, siihen viittaa toi otsikkoki. Ostin iskän vaimolta karitsankyljyksiä tosa taannoin, ja misäs muuallaka ne olis tehny ku krillisä. Mua ruppee aina ärsyttään ku ihmiset sannoo ettei voi syädä lammasta ku se maistuu ihan märälle villasukalle. Ehkä miälikuva voi olla semmonen jos on jottain  vanhaa pässiä jäystäny, mut jos raaka-aineet on kohdillans ni ei taatusti saa villasukan makusta tulleen. Eli ennakkoluulot nurkkaan ja maistamaan. Lammas on mahtavan makusta lihhaa. Tällä kertaa tosiaan itellä oli materiaalina nuaren karitsan kyljykset, aika murreeta siis. Marinadi oli aikas yksinkertanen ja paistoaika noin pari minuutti per puali. Krillinä meillä on ihan perus kaasurakkine.

Melkosen hyvviin (vaikka itte sanonki) ja helppoihin kyljyksiin tarttet:

- nippu tuaretta minttua¨
- nippu tuaretta timjamia
- tuaretta valkosipulia
- sormisualaa
- rouhittua mustapippuria
- rypsiöljyä

Alota laittamalla öljyä reilu loraus syvvään kippoon. Sen jälkeen silppua mintut ja timjamit, semmonen reilu kourallinen kumpaaki. Sekota ne öljyyn ja raasta perrään valkosipulia, niin paljo ku itte tykkäät. Viälä ripaus mustapippuria ja reilusti sormisualaa. Sekota ainekset ja sen jälkeen pyärittele kyljykset marinadisa ja jätä kippoon lillumaan. Anna maustua kannen tai kelmun alla muutama tunti. Ja eiku paistumaan. Kaverina meillä oli iänikuset veneperunat ja fetasalaatti mitä oli hiukan ryyditetty rucolalla. Nam. "Hyvvää lammasta! Lissää pihviä!", niinku Pikku-H totes. (Kyyllä, se on jäätävän blogihiljasuuden aikana oppinu pölpöttään. <3)

Paistamista odotellesa.

Valmis. Eikun syämään!

Ps. Oon sata kertaa vakuutellu et nyt mää kyl reipastun ja plaaplaa. Nyt en ennää jaksa ees vakuutella, mut toivon. Heinäkuusa on aikaaki taas. Eli en heitä viälä kirvestä kaivoon!

Olipa kerran talvi.

Ku mun armas konevanhukseni on mitä on, ni on jääny kaikenlaiset kuvat oikeestaan koko talven osalta siirtämättä konneelle. Mut parempi se myähään on ku ei millonka. Täsä piäni kuvakooste siittä, mitä mein talveen oikeestaan ollenka kuulu. Hyvä se on täsä kevätkylvöjen ja vapun aikaan moisia miättiä. :D

Mut siis mittään kovin erikoista (ei mittään kummempaa, heh) ei koko talvena tehty. Kaikki energia meni uuteen arkeen ja loskapaskamöhnäkelliin ja pimeyteen tottumisseen. Jottain piäniä kuvamuistoja kuitenki pokkarin kovalevylle on jääny.

Ensikski Ellastinen sai joululahjaks luistimet. Oikeen meinaan pinkit niiskuneidillä ja pörrökarvalla varustetut. Kelit ei kamalasti luisteluharjotuksia suasinu, mut ne satunnaiset talviset päivät mitä oli, käytettiin hyädyks. Olin kovin yllättyny kuin hyvin Ellastisen hermot piti. Sinnikkäästi se nousi kerta toisens jälkeen ylös ja jatko harjotuksia ilman porua ja huutoo. Olin meinaan varautunu luavuttamisseen viiden minuutin jälkeen kera kamalan kirkumisen. Mut katos, mukula onki tullu siinä suhteesa enemmän issääns. Sinnikkyyttä ja rauhallisuutta näköjään löytyy tarpeen tullen.

Pulkkaaki pääsi käyttään yhdellä luisteluretkellä.

Kohti ääretöntä. Ja sen yli!

Kameran syävereitä ku tutkein, löyty seuraavatki kuvat. Oli päässy unohtummaanki jo, mut ilmeisen merkittävä tapahtuma on ollu ku kuviaki oon ottanu. Ja nää kuvathan palauttiki sit koko tarinan miäleen. Eli kuvitellaan vähä vilponen ehtoo. Oot juur päässy mukavasti viltin alle ja ajattelet tehdä hyvät iltavoikkarit. Anoppi ku oli juur tuanu tuareuttans tuaksuvia sämpylöitäki. Vähänkö hyvvää, juustot ja meetwurstit vaan päälle. Nam. Entinen juusto oli päässy loppumaan, mut ei hättää. Onneks ollaan juustohamstereita ja varaklöntti on aina jääkaapisa. Avvaat juuston ku sämpylä on jo voideltu, ja tadaa. Kammottava sukkamehumainen aromi täyttää keittiön ja vastasa on kuvien osottama näky. Nytte ku noita kuvia katoin tarkemmin, olis viimenen käyttöpäivä ollu tännään. Olisko tarttenu säästää... 

Ihmeellliset suurentunneet kolot, muuten toi yläreuna
oli jännästi "surkastunneen" näkönen. Ja kauttaaltans
limanen.

Vaalee mystinen läntti. Hmm... 

Jännittävän juustoepisodin (Onks muuten oikeesti ollu melkosen köyhä talvi, jos tää on niitä mainittemisen arvosia juttuja? :D ) lisäks saatiin onneks maistella oikeesti hyviäki herkkuja. Iskä ja sen vaimo meni ja osti grilli-/myyntikärryn. Niillä assuu satakunta lammasta, ja tarteehan niitten lihoista päästä mahdollisimman monen nauttimaan. Kerran oli pihalla kärryavajaiset. Koemaisteltiin herkkuja ja nautittiin yhdestä harvinaisesta talvisesta päivästä. (Käykää muuten kattomasa sivut http://www.ylijyrkkiontila.fi/ , piänenä vinkkinä.)

Pikku-H päässy pappan sylliin. Nykyään kärry on saanu kauniin kuasin yllens,
jos jostain bongaatte, suasittelen piipahtaan. 

Ku oltiin päivä hytisty ulkona, tehtiin jälleen kerran retki kellariin. Eka sauna ja kylpy, sitte takkamakkaraa. Mukuloitten lempipuuhia. :)

Ihanat mukulat ja ruma takka.
Rappausta odotellesa.

Tää kuva on blogisa vilahtanu ennenki, mut tiivistää niin hyvin tunnelmani viime talvesta et laitetaan uudestaan.

Onneks oot ohi, kevät tuli aurinkoisena ja aktiivisena. Kiitos.

Semmonen. Nyt ku kone taas jotenki edes suastuu yhteistyähön, yritän päästä hiukan kevväisempiin tunnelmiin kans. Hauskaa vappua kaikille!

Aivoituksia.

Tännään kävin mukuloitten kans Turusa. Käytiin moikkaamasa muksujen pikkuserkkua perheinens. Lapsiperhehöpinöitä, leikkimistä, vaatekiärrätystä ja muuta mukavaa. Kiva tuattaa toisille hyvvää miältä sillä et saa omille muksuille tarpeettomiks jääneitä juttuja kiartoon. :) Ja ku kerran ajomatkaa Turkuun on se reipas tunti, on takapenkillä aikaa höpöttää.

Ennen auto oli takuuvarma nukuttaja kummallekki mukulalle, mut nykyään Pikku-H:ki jaksaa jo sinnitellä herreillä. Ja jossei mukulat höpötä, ne kinastellee. Tai jos ei kinastele ne lukkee. Tai laulaa. Tai kiakuu. Mut hiljasta ei ainaka oo. Paitsi jos äitin ja isin toleranssi meluun alkaa täyttyä, hiljentää älypuhelimista tuuttaava Kaapo ne edes hetkeks. Ajattelin tähän nyt kerätä tän automatkan helmet, sen verran itteeni ainaki hihitytti.

Ensikski kuunneltiin PMMP:n biisiä "Tytöt" ja siittä saatiin tiätysti mielenkiintonen keskustelu Ellastisen kans aikaseks. "Äiti, miten niitä tyttöjä tehdään?"  En sit keksiny vastaukseks muutaka ku siteerata sitä "kanelista, sokerista"- lorua. "No älä nyt hölmöjä höpötä. Eihän tyttöjä mistään mausteista tehdä, kyllä minä nyt sen tiedän. Luulen et sinunkin pitäisi. Oothan sinä kaksi tyttöä kuitenkin jotenkin saanut tehtyä."  Kiusallisia jatkokysymyksiä odotellessa... :D

Ellastinen ihmetteli sitäki miksei äiti ollu töisä ja miks heillä on vapaata hoidosta, "Säähän äiti tiädät ettei me ikinä olla perjantaisin vappaalla.". No selitin sille sit et on semmonen pyhäpäivä ku pitkäperjantai. "No minkä ihmeen takia se nyt muka on niin pitkä? Minusta tämä on tuntunut kyllä ihan normaalin pituiselta."  Yritin sit selittää et se on vaan semmonen nimitys tälle päivälle, ei tarvi miättiä niin kirjaimellisesti. "No mutta kerro nyt että mistä se nimitys on tullut?"  Ei auttanu sit äitin muuta ku pistää kaikki selitystaitons pelliin. Kerroin et joskus tuhansia vuosia sitte eli semmonen tyyppi ku Jeesus ja se sitte kuali just pitkäperjantaina. Ja ku se oli surullista ni päivää alettiin nimittää pitkäperjantaiks. Ja kerroin et se ei sit kumminka kuallukka, vaan meni taivaaseen. "No höh, miks 
semmosta sit täytyy viäläki miettiä. Kyllähän ihmisiä kuolee koko ajan. Ja kaikkihan joskus kuolee ja sitten menee taivaaseen. Ja sitä paitsi jos se oli joskus vuosia sitten niin olisihan se kuitenkin jo kuollut. Ihan pöhköä."  Pikku-H oli ollu ihan hiljaa, keskittyny lähinnä kaikkien mahdollisten ulkovaatteitten riisumisseen. Ja yht'äkkiä kuuluu "Hijja on jeesu!".  Tiadoks vaan kaikille. :D

Näitten sangen hengellisten sanojen myätä, oikein mukavaa pääsiäisen aikaa kaikille! Mää lähden ny laittamaan lampaankyljykset marinoitumaan. :)

Askel mukavuusalueen ulkopuolelle.

Keittiösä meinaan. Mein Ellastisen lempiruakaa on kala, oranssi kala jos tarkkoja ollaan. Tarkottaa siis uunilohta. Meillä ku kala = tavallistaki tavallisempi uunilohi. Tai jos oikein villiks heittäytyy ni kesällä grillattu. Mut kumminki. Satunnaista muikkukokeilua tai yksiä morkkiskalapuikkoja lukkuun ottamatta en oo minkään muunlaista kallaa laittanu. "Ku emmää ossaa, kauheen vaikeetaki semmonen.", tai sillai mää luulin.

Mein kauppareissut ja viikon ruakalistojen suunnittelu käy yleensä kauheen helposti. Siinä asiasa oon joustava, kysyn yleensä mukuloilta mitä ne tahtoo. Kuulostaa ehkä kamalan lepsulta "curling-vanhemmuudelta" (vauva-palstan lempitermi vässykkä-äideistä, mitkä antaa kaikki periks), mut niin kauan ku vastaukseks saa pottumuusia ja kallaa, kannaa ja riisiä tai perunasoppaa vaikka hampurilaisten sijaan, ni antaa mennä. Varsinki ku oon maailman miälikuvitukseton ruokalistan laatija.

Noh, jälleen kerran kysyin et mitäs syätäs ja vastaus oli, yllätysyllätys, kallaa. Olin jo vanhasta tottumuksesta paikallisen Prisman kalatiskillä valkkaamasa sitä ainasta lohifilettä ku huamasin et niäriä oli tarjouksesa. Ei sanonu niäriä mulle mittään, mut ajattelin kokeilla. Sain hyvät valmistusohjeet mukkaan, eiku jännityksellä testaamaan. Aloittamisen kynnystä madalsi se et kala oli valmiina fileenä, ruadotonki.

Mausteena oli limemehua - ja kuarta, rosépippuria ja kevyt suala. Voita ja rypsiöljyä pannuun ja file maustepuali alaspäin perrään. Pari minuuttia paistamista ja kääntö. Nahkapualta sai kans paistaa vaan sen pari minuuttia, sillai et tullee kivan rappee. Pannun tarttee olla aika kuuma. Ja tadaa, valmis. Kylkeen perunamuusia ja perus fetasalaatti. "Täältä tulee pottumuusiaaa", kilju mukulat kuarosa. Ja söi lautasens tyhjäks rippeesti. En tiä oliks alottelijan tuuria, mut tuli kyl tosi hyvvää. Kala jäi mukavan kosteeks ja meheväks ja lime teki raikkaan maun. Kannattaa kokeilla. :)

Kauhee arkipäivän oivallus et kaloja on siis muutaki ku lohi.

10000!

Hei komiaa, mun aivopiaruja on käyty kurkkimasa jo 10000 kertaa. Ja on niistä osa ihan oikeitaki kattomisia, mää ku oon laittanu asetukset sillai ettei mun omat kattomiset näy ja analytics kertoo loput. Kivvaa, kiitos kaikille! :)

Mut koska mun tyhmä kone ei viäläkä toimi, ni kerrataan taas tylsästi ja kuvattomasti kuulumiset. Kevätvalo on tehny tehtäväns, miäli on parempi vaikkei mua reippaaks voi viäläkä kutsua. Tää viikko on myäs tosi kiva. Ystäviä riittää yhdelle viikolle enemmän ku puoleen vuateen yhteensä. :D Eilen yks, perjantaina toinen ja lauantaina viälä enemmän. Jee!

Pikku-H on oppinu sanomaan "Äiti oikeesti-ii", jotenki sitä ei voi vaan ottaa kauheen vakavasti ku toinen on kädet puuskasa ja mukavakuuttavasti vaatii kamalasti jottain. Liikkis. <3 Ellastinen touhuu, pulputtaa ja on oma reipas ittens. Ja haluaa leikkiä hoitotätiä ja lapsia. Se on sen noin sadaskolmaskymmenesseittemäs haaveammatti nykyään.

Mulle ittelleni ei kuulu sen kummempaa ku viime viikollaka. Tyänäkymät ei oo kauheen positiiviset, mut kai sitä aina jottain löytyy. Ainaki haluan luattaa siihen. No mut jos aina hauskaa Vauva-palstaa on uskominen ni ainaki täytän tyättömän kotiäidin ulkoset piirteet hyvinki. On tatskat ja kaikki. :D Ja jossei tää pahemman sortin kuume mee ohi, ni kohta viälä lissääki. (Terveiset vaan Miähelle, puspus. Ruppee vaan valmistautuun henkisesti.) Autokuumekki on kamala, eikä koeajot ainaka auta siihen. On tää vaikeeta. Persaukinen ja ostovimmanen ei oo kauheen hyvä yhdistelmä. Onneks haaveilu on aina ilmasta.

Talvihorroksesta heränny.

Oho, melkein kuukausi viärähtäny edellisestä kirjoituksesta. Míälesä on käyny usseemminki ku kerran, mut en vaan oo saanu aikaseks. Niinku en oikeestaan mittään muutaka. Kaikki pakolliset ja vähemmän pakolliset hommat on hoitamatta tai hoidettu viimetingasa. Töistä ku pääsee ni kello on jo sen verran et saa alkaa iltaruakaa vääntämään. Sitte ku se on syäty alkaaki kohta jo mukuloitten iltapuuhat. Ja vaikka ne nukkuu jo seittemän aikaan, on munki päivä aikalailla ohi. Jottain piäntä saa näperreltyä, mut kohta jo kutsuu sohva ja höpösarjat. :D Ja uni tullee kympin uutisilta viimeistään. Ja silti väsyttää. Mikä liä kaamosmasennus.

Mut nyt, nyt paistaa aurinko ja alkaa jottain energiaa mullaki löytyä. Kuin kivvaa ku on valosaa ja lämmintä. Kieltäydyn uskomasta mittään telkkarin "Kylmä rintama saapuu, blablabla"- pelotteluja. Se on kevät ny. Kuivat tiät, tennarit ja valo. Ihanaa! Mukuloitaka ei tartte ihan niin paljoo ennää tumpuloida vaatteisiin, ehdin siis jopa töihin (melkein aina) ajoisa. :) Kuvia on ollu vakaa aikomus tänne blogiinki laittaa, mut kun ei mun tiatokoneraasu ennää jaksa edes pihistä. Ei saa ladattua mittään eikä edes nettiin pääse. Pöh.

Mut jospa nyt sit edes sanallisesti kerron mitä meille kuuluu. Mukulat kasvaa ja koheltaa, se kai on se isoin ja tärkein asia. Ellastinen sai itseltäns hampaanki poikki yks päivä, mut ei paljo mennoo haittaa. Synttäreitäns odottaa ihan kamalasti, ne on sit "Kevään seitsemäs päivä". Tarjoilut, mekot ja lahjatoiveet on miätitty aika monneen kertaan. Hoidosa se käy ihanan reippaasti, vaikka välillä kovaluanteinen päkötys (lapsen siis, ei äitin...) saaki sen lähtemään sinne vaikka nyt ilman kenkiä. Mut iso se jo on. Aamusin se nököttää jo aamupalalla päivävaatteisa ku muut vasta kömpii sängystä.

Pikku-H on aika epäpikku jo. Se puhua pälpättää ihan kauheesti, kuin hianoo ku sen kans voi jo jutella vaikka päivän kulusta. Eilen se otti ison askeleen kohti ison tytön elämää. Tuli eka kakka pottaan (kyyllä, tätä tiatoo te varmasti kaikki janositte). Woohoo, kyllä voi eritteistä olla äiti ylpeä. :D Maitovaivatki alkaa olla jo taakse jäänyttä elämää, iso jee ja helpotus seki.

Ittelläni isoin juttu on varmaan se et kesällä on aikaa taas sosiaalisille suhteille ja blogillekki. Oon meinaan kohta taas yhteiskunnan pikku loinen, tyätön kotiäiti. Määräaikanen soppari lähentellee loppua eikä jatkoo näillä näkymin tuu. Harmi, tyä on ollu kivvaa. Jumalan kämmenelläki tullee rutiinilla jo. :D Sammaan aikaan, hiukan ristiriitasestikki, haaveilen uusista tatuoinneista ja autosta jaja... Ei vaan toi tyättömyys ja rahanmeno oikeen kohtaa. Mut noh, ei kai sen niin väliä. Vanhennuttuaki on tullu ja kahvakuula on heilunu viäläki. Ja Miäs puuhailee mukana ja jaksaa mun saamattomuuttani.

Yritän viälä palata kuulumisiin kuvienki kans, jos edes vähä saisin läppäriäni elvytettyä. Kiva jos joku sai tän romaanin luettua, yritän saada ryhtiliikkeen aikaseks. :)

Paadaadaadapadapadam...

Noni, nyt on Toshiba sen verran tolkuisans et sain ku sainki kuvia ulos kamerasta. Eli piäni reissupäivitys olkaa hyvät. Pääpaino ruoasa ja syämisesä, se ku oli univelkojen lisäks se suurin syy koko reissuun. :D Univeloista ei kyl päässy erroon, päinvastoin. Siittä piti hualen maailman paskin tyynynliru kolmella pumpuliknöölilläns ja hitusen tärisevä satamaantulo aamukuudelta. Mut mitäs piänistä. Hyvä ruaka, parempi miäli. Hiukan tosin se vattatauti kummitteli, ei ihan täysillä päässy syämisen iloista nauttimaan.

Mut siis, laivahan oli TallinkSiljan Baltic Princess. Olin siittä jottain soraääniä kuullu, mut mää kyl tykkäsin. Siisti, hyvät ravintolat ja kaupatki ihan ok. Erilaisia paikkoja illanistumisseenki oli enemmän ku iskelmäbaari neontikkuinens. Muuta huanoo sanottavvaa ei oikeestaan ollu ku se perhanan tyyny. Aina tarttis ottaa oma mukkaan.

Oltiin varattu heti lähtöillaks ravintolapöytä Happy Lobster- nimisestä paikasta. Mereneläviä siis tiadosa. Miäs odotti elämäns ekkaa hummeria, ja hyvvää se kyl oli. Osteri aiheuttiki sit kunnon puistatuksen. Oli ku olis kuulemma pohjamutasta haukee syäny. Itte söin alkuun Jokirapu- skagenin muikunmädillä. Ihan sairaan hyvvää. Ja niin iso annos et ei sitä meinannu pääruakaa jaksaakka.

Mun skagen. Osittain romehdittuna tiätysti jo. Nam. <3

Miähen äyriäisplatteri. Oli jos jonkunnäköstä rapua ja simpukkaa summuuta.

Tulin kuitenki ahnehtinneeks ja tilasin pääruoanki. Béarnaisehan se siälä listasa kummitteli ja sokasi mut. Otin siis vasikan pihvin sillä soosilla ja lämpimällä perunasalaatilla. Ja siinä oliki mitä mainioin lisäke. Ussein on kauheesti kaikkee uppopaistettua, mikä turhaan täyttää ja saa aikaseks raskaan olon. Mut toi oli semmonen lämmin kasvis-perunahässäkkä misä oli soosina raikas vinaigrette. 

Lisuke. Tarttis kehitellä joku omaki resepti moiseen,
niin hyvin sopi pihville kaveriks.

Ku olin vihdoin ja viimein saanu melkein kaiken ahdettua tuulen suajaan, kiikutettiinki pöytään joku ihme piirakka. Yritin siinä piipittää et en mää mittään tilannu, mut se oli kuulemma joku bonus mikä kuulu ko. ateriaan. Noh, pakkohan seki oli tiätysti syädä. Ja voi jestas et olin täynnä. Palvelu ravintolasa oli ihan mahtavaa. En oo ikinä ollu missään ravintolasa misä olis hemmoteltu sillai. Koko ajan varmistettiin oliks kaikki hyvin, maistuks viini siltä miltä piti jne. "Tahtooko rouva, saako rouvalle olla...". Semmoseen vois vaikka tottua. :)

Ja aamulla sama meno jatku. Hölmöt maalaisturistit ei älynny et aikavyähykkeetki vaihtuu, ku oltiin oikein Ruattisa. Ei huamattu et aamiainen meni ohi. Perhanan nykytekniikka, ku kellotki siirtyilee ittestäns. Meillä oli siis aamiainenki varattuna valmiiks, mut saatiin sit käyttää ne aamiaiskortit brunssin osamaksuks. Kymppi lissää ja hemmottelu oli taas taattu. Alkuun tuli "leikkelelautanen", mut lauantaimakkaran (semmonen miälikuva tosta sanasta tullee) sijaan saatiinki ilmakuivattua kinkkua, juustoja, rapuja ja tiätysti mätiä. Ja paljo kaikkee muutaki. Olin myyty. Ja ku tarjoilijaki kiikutti saman tiän shampanjat nokan etteen ni mikäs siinä ollesa. Ainoo mikä harmitti, oli se et brunssiin sisältynyttä lämmintä annosta ei jaksanu läheskä kokonaan. Hukkaan meni hyvä lohileipä ja korvasiänet. Snif. Ja jälkiruakapöydäsä se itku meinas viimeistään tulla. Ihan älyttömästi kaikkia ihania piäniä leivospiperryksiä ja muita herkkuja. Mutku ei jaksa, ni ei jaksa.

<3

Viälä enemmän <3! Vadelmajuttu näyttää vähä kämäseltä ku lörtsäytin sen tiätysti
ennen kuvvaa nurinperin pöydälle. 

Syämisen lisäks perjantain päiväohjelmaan kuulu mm. Suami-Ruatsi- ottelu. Oli melko hiljasta tehdä ostoksia, ku koko laiva kökötti eri baareisa screenien edesä. Ja ne muutamat ruattalais- raukat tais olla aika hiljaa. Sen verran tuntu häviö suamalaisia laivamatkaajia korpeevan. Meillä oli hytisä telkkari, ei tarvinnu edes ihmisten ilmoille mennä. Sai käpertyä rauhasa vattan viäreen ottaan nokkaunia. :D 

Rattosaa laivamatkailua hytisä.

Vaikka reissu kiva oliki, oli se kottiintuloki mukavaa. Väsytti ihan sikana, se niistä univelkojen kuittaamisesta. Mummu ja Ukko oli tullu meille kottiin valmiiks laittaan mukulat nukkumaan, Ellastinen oli sinnitelly herreillä siihen asti ku tultiin. Totes vaan et  "Kiva kun tulitte, nyt minä voinkin ruveta nukkumaan hyvillä mielin. Muistitteko tuliaiset... Kroooh!"  Ellastinen etukätteen toivo et laivalta löytyis Ruusus-kauppa, häneltä ku puuttuu viälä Prinsessa Ruusunen prinsessaleffojen kokoelmasta. No, ei ollu Ruusus- kauppaa mut hyvin kelpas muumi-dvd ja prinsessasuklaatki. Pikku-H sai kans oman dvd:n, mut sit alkoki kysely et "Hiijan kaakki, mihhä?". Raukka saa kärsiä äitins karkkiniuhotuksesta viälä tovin, onneks isosisko anto (sallaa) omistans. :D 

Mut siis kiva reissu kaikille. Ellastinen kerto ihan onnesans et oli päässy Mummun kans tyttöjen saunaan, saanu suklaakeksejä ja lukenu paljon paljon satuja. Molemmat tytöt oli myäs nukkunu ihan älyttömän hyvin, vois kotonaki harrastaa moista. "Hiija, mummun murruu."  Kaikki siis hyvin kaikilla, voi tehdä toistekki piäniä reissuja.

Ei mua niin vaan nujerreta!

Tulkoot täit, vattatauti koko perheelle tai korvatulehdus, ei mua niin vaan nujerreta. Kaikesta blogihiljasuudesta hualimatta täälä ollaan. Hiukan lommaaki on viätetty kuluneella viikolla, eikä oo oikein edes ehtiny minkään nettiin viävän laitteen ääreen.

Viime perjantaina Pikku-H alko yrjötä ihan kunnolla. 1,5 tuntia, neljät lakanat ja neljä yäpukua, kahdeksan yrjöö. Siinä oli taudin saldo sen kohdalla. Pari päivää mein huusholli oli tautivappaata vyähykettä, maanantaina alotti sit Ellastinen pualestans. Tiistaina oli mun vuaro, keskiviikkona miähen. Ärhäkkä mut noppee tauti. Noh, keskiviikko-iltana alko Pikku-H:n nokka vuataa ja yön se sit pirstaski läpi. Korvahan se siälä prenkkas. Onneks oli lääkärineuvola heti seuraavana päivänä, saatiin kuurit kohdillens.

Tästä kaikesta hualimatta me päästiin ku päästiinki reissuun Miähen kans. Oli kivvaa, vaikka tauti hiukan kummitteliki taustalla. Ja tytöt oli ihan innoisans ku pääsi mummulaan. "Vihdoinkin, on tätä odotettukin.", tuumas Ellastinen. Ja Pikku-H huusi viäresä "Jeee!". Pureudun reissuun ja lommaan viälä paremmin ku saan taas konneet ja kamerat yhteistyähön mun kans.

Mut siis täälä ollaan, syädään sukulakuja ja orientoiduttaan taas tyäarkeen. :)

Kassialma.

Lande Livingin  Minni haasto mut paljastammaan kaikkein pyhimpäni. Meinaan käsiveskani sisällön. Koska edelleenki tykkään näistä höpönpöpö- haasteista ja ittestäni puhumisesta, ni mikä etten paljastelis. :) Ihan siis supermiälenkiintonen postaus tulosa, kaikkiahan tää kiinnostaa. Eikös?

Mun veskani ei oikeestaan oo mikkään pikkunen käsilaukku, vaan enemmänki iso olkalaukku. Semmonen mikä syä pirusti tavaraa sissääns eikä siältä löydä ikinä mittään. Kassi on merkiltäns DKNY, mun joululahja mulle. Päätin satsata kerranki oikeen kunnon nahkaveskaan sen sijaan et ostasin kymmenen korvikekräpsää. Ja oon kyl ollu tyytyväinen. Aikani tarjouksia nuuskittuani löysinki ihan kohtuuhintasen. Hakukriteereinä oli nahka, ruskee, suht simppeli ja riittävän iso. Haluaisin uskoo et tää olis nyt se mammakassi klassinen ja aikuinen perusveska, millä vois pärjätä pitkään.

Roinaa on.

Ku aloin veskaani penkoo, ni totesinpa et turhaa roinaa siälä on vaikka muille jakkaa. Vanhentunu kalenteri, erilaisia lippuja ja lappuja, jääskraba, kenkälusikka ja paljo kaikkee muuta olennaista. Hyvä et on iso laukku, mahtuu kaikki tärkee. Heh.

Loimaan seurakunta, Onnela Design ja Kampaamo Perhonen.
Kaikkee täältä kotiseudulta löytyy. 

Nalle Puh ja "Vitun talvi". Jälkimmäinen joululahja kaverilta. :)

Kuvasa mm. jääskraba, käsirasva, aurinkolasit,
tyäpuhelimen pussukka, tyäkalenteri, -avaimet ja -mappi, kukkaro....

Semmosia. Emmää tiädä kertooks mun kassi musta loppujen lopuks mittään ihmeellistä. Muuta ku et kassi on sotkunen ku mikä. :D Seuraavaks haasteen uhriks vois joutua vaikka SUN- na Stiinan ja Hilman kodista. Ota tai jätä. 

Ps. Juur ku olin saanu ekat kaks riviä kirjotettua alko ylhäältä kuulua Pikku-H:n itkua. Se oli oksentanu sänkyns täyteen, "Okke, tulii.". Oh joy. Onneks pyykinpesu tuntuu olevan rutiinia, nyt on kaks lakana- ja pyjamakertaa jo ryänätty. Nyt nukkuu, resuli. Miäs on osuvasti lätkäillasa kaverilla, mulla on onneks suklaata (Ystävä pisti postipaketin <3 ). Ystävänpäivää siis kaikille!

Päivähoidon nurjat pualet.

Otsikosta hualimatta tästä ei kuitenka tuu mittään palopuhetta sen pualesta et lasten olis hyvä olla kotona tiäs kuin kauan ja päivähoito on suarastaan helvetin esikartano lapsille. Tytöillä mennee hoidosa ihan loistavasti, tykkäävät hoitotädistäns ja määki oon Miähen kans ollu vaan ja ainoostaan tyytyväinen kuin hianosti kaikki on menny. Tännään Ellastinen sai nimpparilahjan hoitotädiltä, olin suarastans liikuttunu. Etenki ku itte en meinaa moisia päiviä edes muistaa. :) Puhun nyt aika paljon piänemmän mittakaavan (ihan kirjaimellisestikki) jutusta, mut silti ah niin isosta ja ärsyttävästä. Meinaan täistä.

Kihomatojen ohella semmonen asia mikä saa välittömästi kylmiä värreitä ja inhon pintaan. Ja voi kuttu sitä hommaa minkä noinki piänet ötökät saa aikaseks. Sitä pyykkiä, pakastusta ja kampaamista. Siinä se viikonloppu kivasti viärähtiki. Perjantaina koko perheelle täishampoot päähän. Voin kertoo et on melko miälenkiintosta saada alle kaksvee istumaan varttin vaikutusajan, pois huuhtelun ja kampaamisen aloillans. Pyykkiä on surruutettu arviolta tusinan verran konneellisia, kaikki mahdolliset myssyt ja muut pakastettu, hiusharjoja kiahauteltu ja muuta mukavaa. Ja kaiken hauskuuden on kruunannu se et kuivausrumpu ei toimi. Oh joy.

Viikonlopun asemapaikka.

Ehkä sitä pyykkiä olis tiätysti voinu olla vähemmänki, minkäs sitä ihminen neuroottisuudellens ja ötökkä-ällötyksellens voi. Hyyh. Mut ehkä se neuroottisuus kannatti. Ellastisen päästä löysin yhden ainokaisen vilistäjän ja muutaman munan. Muilta ei mittään. Ei paljoo siis. Ja ens viikonloppuna viälä uusintakiarros shampoilla. Kaiken lisäks lahjoin Ellastisen lyhentämmään tukkanski. Vastasuuden varalta. :) Ihailtavan urheesti se on kyl koko episodiin suhtautunu. Ajattelin et se olis paljo isomman sätkyn. Mut ei, reipas tyttö.

Itteeni en kyl moiseks voika tituleerata. En tiä millon pääsen tästä inhotuksesta yli. Ehkä sitte ku lähes koko kuantalo makkaa parturin lattialla voin huakasta helpotuksesta. Ihan vakavissani moistaki meinaan jo miätin. Saa nähdä mihin viälä inspiroidun. Voiton pualella onneks jo.

Kerta kiallon päälle. YÄK! (Kuva Googlesta)

No tippuks varpaat?

Pähkäilin taannoin et mistäköhän löytäsin lämpöset ja nätit talvikengät. No mää näppärästi jahkasin kenkädilemmaani niin kauan et kelitki ehti muuttua. Nyt tarttis ehkä ennemmin kumisaappaita ku superlämpimiä talvikenkiä, mut esitellään nyt se hankinta kerran ku aiheesta alotin.

Pohdin sillon viimeks erilaisia merkkejä, mut en sit lopulta päätynykkä mihinkä niistä. Nettikauppoja selatesani ostoskoppaan pääty yllätysmerkki, Aldo nimeltäns. Kovasti googlettelin keskustelupalsta- kokemuksia, mut ku ei mittään kauheita haukkuja tullu vastaan, uskaltauduin ostaan. Eikä tiätysti se 70% ale ja kympin lahjakorttika päätöstä ainaka hankaloittanu. Lampaanvillapohjallinen, lampaankarva varpaisa, nahka, vedenkestävyys, ulkonäkö ja se hinta = lopeta jo se pähkäily!

Kengät tuli kolmesa päiväsä, mainoksen uhri ni käytin Zalandoo. Mut niinko sanoin, kovat pakkaset ehti jo mennäkki. Pääsin siis lämpimyyden sijaan testaamaan sitä vedenpitävyyttä. Ja sitä piisaa. Ei oo paljoo ulkona vallinnu säätila haitannu, sukat on pysyny kuivana. Ja jottain ehkä kertoo siittä lämpimyydestä et mittari näytti -3 astetta ja mun varpaat hikoili. Ilman villasukkaa! Kyl nää popot on voittanu jo nyt mut pualellens.

Tämmöset. Tykkään!

Ja siis hyätyhän mukulatki tästä mun hankinnasta. Ne sai meinaan samalla maailman parhaan lelun, pahvilaatikon. Voi sitä riamua, niin kauan leikittiin et koko laatikko hajos. Piänet on ilot piänillä. Ja kissaki tykkäs. :D

"Me ollaan auton kyydisä!"

Pakkoloma!

Viikolla 8 mulla on lommaa. Oikeen meinaan kolme päivää ja niistäki on kaks palkattomia. Mut ei haittaa, ihan tervetullutta persnettonaki. Oon pidempään mankunu miästä parisuhdelomalle, se vaan mutisee jottain vastaukseks. Mut hah, nyt sen on pakko lähtee.

Mun on tehny miäli laivalle jo tovin. Gracen haluaisin mennä testaamaan, mut siinä oli tosi pöhköt lähtöajat. Siispä valinta pääty Baltic Princessiin. Ehkä sinne Gracelle sit kersojen kans. Mut jokatapauksesa, buukkasin matkan (oikein sviittiin skumppineen päivineen:D ) ja puhuin anopin lapsenvahdiks.  Miäs ei juur ny oo kotona, eli nyt on oikein kunnon vehkeilyä ilmoilla. Ellastinenki oli onnesans ku juur tännään kyseli et millon pääsee mummulaan yäks. Ja Hillaki viihtyy siälä hyvin, eli kaikki voittaa. Ja Miäskä ei voi olla lähtemättä, ku matkaki on jo maksettu.

Kivvaa, oon innoissani! Vaikka kyse on "vaan" laivareissusta, ni on seki jottain. Viimeksi vuanna 2009. :)

11 + 11

Rynttyliisa nakkas mua haasteella tosa joku aika sitte. Unohdin koko homman, mut nytpä se jostain muistin syävereistä taas putkahti. Tähän oliki ihan mukava tarttua, saanhan jaaritella yhdestä lempiaiheestani. Ittestäni. :) Tän haasteen ideaki on ihan kiva, meinaan tuada vähä tuntemattomampia blogeja ihmisten tiatosuuteen.

Mut mitä täsä sit tarttis tehdä?

1. Jokasen haastetun tarttee kertoo ykstoista asiaa ittestäns.
2. Haastetun tarttee vastata haastajan yhteentoista kysymykseen.
3. Haastetun tarttee keksiä ykstoista kysymystä uusille haastetuille. 

4. Niitten tarttee sit valita ykstoista bloggaajaa kenellä on alle 200 lukijaa.
5. Tarvii kertoo kenet on haastanu.
6. Ei saa haastaa takasin.

Asioita musta ittestäni, olkaa hyvät:

1. Mää oon saamaton. Paljo olis kaikkia tarttis-asioita, mut harvoin saan itteeni niskasta kiinni ja niitä asioita tehdyks. Siis nimenommaan niitä ei niin mukavia, mukavia tiätty on ihan eri juttu tehdä. Esimerkiks hitonmoinen pyykkiläjä odottais lajittelijaa tai pari komeroo tyhjentämistä. Mut emmää ny, katotaan sit huamena, kyl mää ens viikolla... "Siirrä kaikki kurja huamiseen!", sano Wagner joskus. Amen sille.

2. Mää oon höpsähtäjä. Höpsähdän hirveen ussein. Se siis meinaa et innostun ihan hirveesti jostain asiasta, ja sit jumiudun siihen pitkäks aikaa. Yleensä tää koskee kaikkee ostettavvaa. Esimerkiks joku tiätty merkki (vaate-, kenkä-...), mitä alan himoita ja hankin kans. Tällä hetkellä höpsähtäminen koskee esimerkiks Minna Parikan kenkiä. Oioi, kun vois hankkia kaikkee mitä haluais. 

3. Mää oon tuhlari. Liittyen tohon edellisseen. Raha ei kauaa mun taskuisa vanhene. Helposti tullee osteltua millon mitäki. Toimeen tuunja yli varojeni en elä, mut sukanvarteen laittaminen ei vaan onnistu. Järkevä säästäminen, mitä se on? (Ja aina ku miätin rahankäyttööni alkaa pääsä soida tän biisin ooee- kertosäe.)

4. Mää oon äkkipikanen. Räjähdysherkkä, ailahtelevainen, mitä näitä nyt on. Ala-asteella piti piirtää oma exlibris, mää tein pommin minkä sytytyslanka pallaa. Suutun ja kiihdyn siis nollasta sattaan tosi noppeesti (aina kuitenki hyvästä syystä, tiätenki.), mut lepyn kans. Ääni kohhoo, puhetta tulle konekiväärimäisellä nopeudella ja sit se loppuu ku seinään. Aika rasittavvaa, mut opettelen koko ajan piäntä tasasuutta. Mukulat on hyviä opettajia.

5. Mää oon itkupilli. Itken surusta, itken ilosta ja itken liikutuksesta. Itken jos kävelen päin ovvee ja sattuu, itken jos näen vauvan Libero-mainoksesa. Itken jos joku sannoo rumasti tai tosi nätisti. Itken ku Mufasa kualee. Onpa itku tullu joskus siittäki ku oli niin hyvvää ruakaa, tai näin pikkusiskon pitkästä aikaa. Enkä nyt tarkota mittään krokotiilinkyynel-vollotusta, vaan semmosta piäntä liikutusitkua. Tippa tullee linssiin ja vähä niäleskelyttää. Ja ei, en silti oo raskaana. Ihan itkijä-sukua vaan. :)

6. Mää oon kevätihminen. Vaikka oikein kunnon kesähellekki on ihan mahtavaa tai kaunis syyspäivä saa hymyn huulille, on ihan parasta kevät. Ekat kunnolla aurinkoiset päivät, kuiva asfaltti, se ku sää varovasti jo jättää sukat kaappiin. Aiai, mukavaa. Aina kevväisin iskee vastustamaton halu ottaa uus tatuointi ja pittää kekkereitä. 

7. Mää oon vähä naivi. Oon välillä oikeesti vähän turhanki sinisilmänen ja ehkä jopa lapsellinen. Haluaisin aina uskoo vaan parasta kaikista ja haluaisin ellää semmosesa kuplasa ettei ainaka mulle ja mun lähipiirille mittään kauheeta ikinä tapahdu. Muualla maailmasa ja muille kyl, mut ei meille. Enkä mää tiä onks siinä jottain pahhaa, ihan reaalimaailmasa täälä silti elellään. :)

8. Mää oon rallattelija. Oon aina ollu lauleskelija. Julkisesti mua ei saa (ainaka selvinpäin) laulamaan, ku "en vaan ossaa". Mut kotosalla rallattelen oikeestaan koko ajan jottain. Joko hoilottelen jottain oikeeta laulua tai sit rallattelen ja laulan tekemisiäni. Elän piäntä musikaalia. Muksuja se ainaki viihdyttää. Ja pukeminenki mennee sukkelammiin ku laulaa "Auta auta pyydän sua, sukkahousut kun vaanii mua...", ku Ellastinen mankuu ettei ossaa pukkee.

9. Mää oon rohkastunu. Ainaki tosa laulamisesa. Töisä on pakko mukuloille hartausvirret ja laululeikit laulaa, osas tai ei. Ja tännään jopa rummutin tahtia. Ohhoh. Ja muutenki oon huamannu et on tullu uudenlaista rohkeutta tullu, muistaa taas et ossaanhan mää muutaki ku kakkavaipoista puhua. Vaikka sit askarrella lumiukon. :D

10. Mää elän syädäkseni. En syä ellääkseni. Ruoan tarttee olla hyvvää, mikkään ei oo niin kurjaa ku mitäänsanomaton tai mauton ruaka. Pahaki on parempi. Mun miälestä ajatus ruoasta vaan hengisä pysymiseks on masentava. Hyvä ruaka, parempi miäli. Niin se vaan on. 

11. Mää oon oikeesti ihan mukava. Tästä listasta tuli meinaan jokseenki masentava. Naivi, tuhlari, saamaton nahjus mikä rallattaa pöhköjä ja suuttuu vähä väliä. Juust, ihan normaali tyyppi mää silti oon. :D

Ja sit ne kysymykset: 

1. Mikä on lempiroskaruokasi?

Mää tykkään oikeestaan vähä kaikenlaisesta roskaruoasta, melkein mikä vaan mättö käy. Mut usseimmiten tullee käytyä Hesburgerilla, jos oikein mättöhimo iskee. Siältä useimmiten juustoateria ja aina punanen majoneesi. Ilman sitä ja grillimaustetta ei ranskalaisia vaan voi syädä. 

2. Mikä on tärkein tavoitteesi tänä vuonna?
Varmaan se et pysyisin tyäelämäsä, eli en jää leppäämään laakereillani vaikka vakisopimuksesta voi tällä hetkellä vaan unelmoida. Ja ehkä semmonen kevyempi tavote vois olla viarottautuminen jatkuvasta sokerinpuputuksesta. Jos edes pari kertaa viikosa vaan... 

3. Jos olisi pakko valita näistä kolmesta, mihin lähtisit lomalle: Islanti, Nigeria, Kiina? Miksi?
Varmaan Islantiin. Mua ei niin kaukomatkailu kiinnosta, oon liian mukavuudenhalunen. Tuttua ja turvallista mulle. :)

4. Jos saisit rakennuttaa itsellesi talon ihan mihin maahan tahansa, mihin rakentaisit? Miksi?
Jos saa saivarrella, ni varmaan johonki etelän lämpöön. Vähän niinku kakkoskodiks tai kesämökiks. Ku täälä on tää yks jo. Mihinkäs mää ny kottoo... 

5. Suosikki kodinkoneesi?

Semmosista höpöhöpö- konneista varmaan mein Cupsolo. Tazzaa iltakaakaoks, mmm... Mut jos järkevästi miättii, ni kai se pyykkikone on. Itku varmaan tulis jos nyrkkipyykille tarttis ruveta.

6. Jos sinun olisi pakko osallistua johonkin tosi-tv- ohjelmaan, mihin osallistuisit?
Varmaan Junior Masterchefiin. Ja siäläki saisin niiltä naperoilta selkääni 100-0, mut haluaisin testata kaikkia hianoja ruaka-aineita.

7. Jos palataan tuohon neljännen kysymyksen taloon, millainen se olisi? Mistä materiaalista, minkä kokoinen, minkä värinen, kuinka monta huonetta...?

Joku semmonen "Malibu beach house"- tyyppinen vaalee kivitalo. Ku se olis siälä rannalla lämpimäsä. Sillai sopivasta huaneita, et oma perhe mahtuu ja tiätysti kunnolla viaraita. Oisko seittemän huanetta ja iso köökki hyvä? 

8. Millä viidellä nettisivulla käyt eniten?

Facebook, kaikki mahdolliset blogit, sähköposti, erilaiset nettikaupat (Metsola, h&m, brandos varmaan ne yleisimmät) ja sit noitten kauppojen jälkeen aina pikasesti verkkopankki. :)

9. Jos saisit tietää että sinulla olisi vain viikko elinaikaa, mitä tekisit?
Itkisin varmaan vähän väliä, surkuttelisin, palluttasin mukuloita loputtomasti ja viättisin kaiken liikenevän ajan kaikkien tärkeimpien ihmisten kans. Yhden illan vois pyhittää nyyhkyviini-illalle ystävien kans. 

10. Minkä kielen haluaisit oppia? Miksi?
Varmaan ranskan kunnolla. Lukiosa opitut asiat ku on kaikonnu aikaa sitte miälestä, vaikka monta kurssia tuli kiälistudion penkkejä kulutettua.

11. Mitä kotityötä inhoat eniten? Miksi?
Oikeestaan kaikkee, eli pahapaha kysymys. Mut ehkä likaset tiskit on inhottavin. Töhnää ja märkää. Imurointi kyl tullee hyvänä (pahana) kakkosena. Takuuvarma hermojen menetys viimeistään siinä kohtaa ku se imuri jää ekan kerran johonki nakeliin.

Jos joku tän jakso lukkee, ni kiva. Melko pitkä tuli kyl. Ja haastetaan nyt edes kaks. Vaikka Before you say ja Lande Living. Tehkää tai jättäkää tekemättä. Kysymykset on samat, ku alko laiskottaa. Ja kiärrätyshän on hyvästä. :)

Makkaraperunat kaikilla mausteilla.

Sillon joskus ku kebabpaikat ei ollu viälä vallannu mein kaupunkipahasen toria, siälä oli ehta torigrilli. Ja sillon nuariso viälä hengaili siälä torilla. Ja toki niisä kokoontumisajoisa käytiin sit siälä grillillä. Jos oikein tiukkaa teki, ostettiin yhteinen annos; "Makkispekkikset kaikilla mausteilla, mut ei sinappia eikä kurkkusalaattia." . Sen jälkeen en oikein kunnon makkaraperunoita oo saanukka, paitsi satunnaisesti edellisesä tyäpaikasa ja kerran viime kesänä. Uutenavuanna ajattelin sit kokeilla tehdä ihan itte.

Koska sehän onnistuu, ku tiätysti multa löytyy ikioma rasvakeitin, joka kodin tärkein vempele. :D Sillon ku odotin Pikku-H:ta miäli teki alkuraskaudesa koko ajan (Aina sillon ku oksentamiselta jottain syätävää miäli teki.) jottain uppopaistettua. Mitä rasvasempaa, sen parempi. Manguin Miäheltä rasvakeitintä, mut se ei semmosta jostain kumman syystä halunnu. Pelkäs kai et uppopaistan kaiken ja muutun rasvavallaaks, heh. Manguin uppopaistohimostani ja Miähen ymmärtämättömyydestä omalle äitilleniki. Se onneks ymmärsi raskausajan miälihaluja ja joulupaketista kuariutu, ylläripylläri, rasvakeitin. Äitikulta!

Sitä rasvakeitintä onki sit käytetty ainaki kaks kertaa vuadesa, vappuna ja uutenavuatena. Aikasemmin uutenavuatena on ollu menusa itte tehtyjä ranuja, tänä vuanna ajattelin mennä astetta pidemmälle ja tehdä oikeita makkaraperunoita. Sit vaan erilaisia lisukkeita ja kaikki sai koota oman annoksens. Lisukkeina oli ketsuppia, majoneesia, sinappia, kurkkusalaattia ja paahdettua sipulia. Kunnon mättöö siis.

 Ja perusaineksina oli siis ihan vaan makkara ja peruna. Tosin makkara ei saa olla mittään muuta ku oikeeta HK:n sinistä, kuarittuna tiätysti. Ja ranskalaisia en ostanu valmiina, vaan tein itte. Eli hyvin pestyistä perunoista leikkasin semmosia suurinpiirtein ranskalaisen kokosia paloja.

Ekaks uppopaistoin perunat, maustoin grillausmausteella ja sit folion alle ja uuniin noin viiteenkymmeneen asteeseen. Pyssyy rappeena ja lämpimänä. Sen jälkeen makkarat rasvakeittimeen ja ku ne oli valmiit, ni perunat ja makkarat sekasin. Ja avot. Sit päälle itte valitsemat mausteet ja eikun syämään. On meinaan hyvvää, vaikka itte sanonki. Mut jos tommosta joka päivä vetäis, vois se hohtoki vähä hävitä. Eli käytetään sitä keitintä jatkosaki vaan pari kertaa kertaa vuadesa.

Makkaraa!

Ennen ku varpaat kokonaan tippuu...

Mulla on ongelma. Mun varpaat palelee, oikeestaan koko ajan. Vaikka anoppi, äiti ja kaverit on kutonu sukkia mulle puikot sauhuten, ni koko ajan on jalat jääsä. Suurin ongelma on talvikengät. Ostin joskus viis vuatta sitte Loimaan Kengän alelaarista tekonahkaset joulupukinsaappaan näköset saapikkaat. Suhtauduin niihin aika skeptisesti, vähä rumatki ne oli. Mut vitsit et ne oli positiivinen yllätys. Lämpimät, vettäki ne pittää ja se rumuuski on karissu vuasien varrella.

Mut nyt ne alkaa olla oikeesti niin loppuunkäytetyt, et pakko alkaa luapumisprosessi. Kahdet talvikengät oon jo korvaajaks viime- ja edellistalvena ostanu, mut aina oon palannu niihin vanhoihin. Toiset uusista oli ihan sikahuanot, vaikka oli nahkaset ja vaikutti oikein lämpösiltä. Väärin luulin. Seuraavisa taas hairahduin liiaks ulkonäkköön. Ne on ihan hyvät ja lämpimät, mut liian fiinit ihan vaan arkeen ja ulkoiluun.

Eli hakusesa on lämpimät, kohtuunätit ja -hintaset talvikengät. Uggeja tekis miäli, mut niisä tuppaa hinta olleen budjetin kipurajoilla alennuksesaki. Yhdet kivanhintaset jo missasin, ku jäin päiväks pähkäämään. Muita merkkejä mitä oon miättiny on ollu Sorelit ja El naturalistat. Onks jollain jommankumman merkin talvikengistä kokemuksia? Huapikkaitaki jo harkittin. Vinkkejä saa antaa, mut Kuamia on turha ehdottaa. Vaikka lämpimyys onki se ensisijanen juttu, ni niin sysirumia kenkiä en jalkaani laita. :D

"Äiti älä, itte!"

Näihin sanoihin havahduin yks päivä. En siks et olis jotenki tavaton lausahdus mein huushollisa, vaan sen sanojan vuaks. Ellastiselta tommosta yleensä on tottunu kuulemaan, oli sit kyse pukemisesta tai leivän teosta. Mut tällä kertaa se oliki Pikku-H. Oon täälä ja täälä jo aikasemmin päivitelly millai se kasvaa, mut silti se vaan jaksaa ihmetyttää ja yllättää.

Sen jälkeen ku tytöt alotti hoidon on Pikku-H:lta tullu koko ajan uusia sanoja ja puhe kehittyy kauheeta kyytiä. Ja sammaa tahtia kehittyy sit toiminta kans. Aamulla ku totteen et nyt pukemaan, kipittää mein pikkunen ihan itte omalle tumppukorillens ja alkaa ettiä sopivia vaatteita. Ja laittaa ne viälä suht oikein päällenski. Yks liikuttavimpia juttuja tällä hetkellä on Pikku-H:n kirkasääninen "No?", ku jompikumpi meistä vanhemmista häntä huhuilee tai jottain kyssyy. Liikuttavvaa on myäs se, millai puhekyvyn myätä empatiakyky kasvaa kans. Ussein ku Ellastinen saa jonku kovan kiukun (Mitä muuten tapahtuu kovin ussein nykyään. Onks olemasa semmonen juttu ku neljävuatis-uhma? Pakko olla. Tai sit joku pikkulapsen kaamosäreys. Huh.), Pikku-H mennee, hallaa tukevasti ja tottee "Soosoo, haji."  Ja ussein se haji sit auttaakki. Olkoot vaan kuin kiukkunen uhmis tahansa, pikkusiskon halia ei voi sekä vastustaa. :)

Toi otsikon yllättä lausahdus muuten tuli niinki hupaisasa asiayhteydesä ku mun laulaesa. Pikku-H keinu kovvaa kyytiä keinuhepalla ja tapaili "Ihhahhaata". Aloin laulaa mukana, mihin tää pikkunen totes topakasti "Äiti älä, itte!", ja jatko lauleskeluans. Piäni vinkki kentiäs. Ehkä tarttis jättää laulelut ihan suasiolla mukuloille vaan. :D

Sitä mää en käsitä, kuin tää kehitys jaksaa ihmetyttää mua niin paljon. Toinen kiarros jo menosa ja ikävuasiaki tällä "vauvalla" kohta kaks. Mut silti. Misä välisä se tollai meni kasvamaan, en ymmärrä. Toisaalta voi heittää henkiset ylävitoset ku yäherräämisiä ei ennää juurika oo, ruaka mennee suurimmaks osaks suuhun, siskosten leikit sujjuu jo hianosti ja vaipoistaki pääsee ehkä kohta luapuun. Ja silti.

Suunnaton haikeus.

Kuka tunnustaa et on vaihtanu mein vauvan tämmöseen
issoon tyttöön? 

Elämäntaparemontti.

Siälä ne kummittellee eteisesä. Eiku heilureita tekkeen!

Ja iltapalaks rahkaa kuissi! Se on trendikästäki. :D

Uus vuas ja uus alku. Tarttis tehdä jottain, tarttis varmaan luvatakki jottain. Uus alku kropalle ja miälelle. Jooo! Näin pohtii varmaan aika moni aina tammikuun koittaesa. Mut mää en. Emmää oikeesti mittään elämäntaparemonttia aio alottaa, luulitte jo. :D

Mut jottain ennenkuulumatonta mää kyl eilen tein. Mää meinaan urheilin sillai et tuli oikein hiki. Viimeks niin hassusti on päässy käymään ehkä vuasi sitte. Ja sillonki vaan kerran, vähän niinku vahingosa. Mut nyt jopa melkein voisin sannoo et oli kivvaa. Vaikka toisaalta kirroonki et mikähän perkele siinäki on, et huushollisa tarttee olla niin monta rappusta. Pakarat, reidet, kyljet ja selkä hoilaa "Hoosianna laulakaaa!", kovempaa ku mää yhdesäkä kerhosa viälä.

Eli mitä mää si oon tehny? Mää olin kahvakuulailemasa. Enkä misä tahansa seurasa, ku anopin ja appiukon kans. Heh. Joskus menin luppaamaan et jos mein kylän liikuntahallisa kahvakuula alkaa, ni voin anopille jumppaseuraks lähtee. Zumbasta sun muusta ketkutuksista oon itsepintasesti kiältäytyny, mut nyt tuli tiato et Ahjosa (Kotikylän talkoilla pykästy liikuntahalli. Aika hiano kyläsuarite!) alkaa vuadenvaihteen jälkeen kahvakuulailut. Anoppi pirulainen muisti mitä olin luvannu ja ku ne viälä tuli hakkeen mut kotiovelta, ni ei siinä oikein auttanu hannatakka. Onneks on kolmen vuaden (Vai neljäks siittä jo on?) takasesta jumppailusta on viälä astetta nohevammat tekniset vermeet tallesa. Ainaki näyttää sporttiselta, jossei muuta. :D

Mut yllätys oli kyl kaikinpualin positiivinen. Hiki oli ihan valtava, ja alkulämmittelyn jälkeen teki miäli jo jänistää. Mut kannatti jäädä, hianosti jaksoin ja jopa vähä innostuin. Ja se on jo aika iso juttu. Ussein se alottamisen vaikeus on se pahin, olis niin paljo helpompi ja mukavampi vaan jäädä sohvanpohjalle karkkia mussuttammaan. Mut nyt ku sai pään niin sanotusti auki, ni eiköhän se tästä jatku. Ainaki lupasin jo ens sunnuntainaki mennä.

Ja nyt siis ku kerran oon alottanu kuntoilun, edes sen kerran viikosa, ni sit voin taas mässätä hyvällä omallatunnolla. Ku ei täsä kerran oo tarkotus mittään laihdutustouhuja harrastaa, pääasia et sais edes jonkunnäkösen peruskunnon itelle. Eipähän tarttis sit töisä varttin laulujumppatuakion jälkeen pää punasena nolostellen puuskuttaa. Eli käsi syvemmälle karkkipussiin vaan, määhän sentään jumppaan hei. :D


Ps. Emmää oikeesti mittään rahkaa syä. Toi yks purkki oli pakko, ku sählyhassu Miäs oli ostanu. Se oli pahhaa, en syä toiste. Siispä ystävieni Tupla minibitesien kans sohvalle. Moro!

Äitiliikutuksen hetki.

Ellastinen alko äsken itkee sängysäns. Sillä oli pissahätä ja oli heränny kesken unien. Ihan tokkuraisena kompuroi vessaan. Siinä pytyllä nuakkuesans mutisi jottain. Sanoin perus "Täh"n. Mutisi uudestaan. Sain selvää; "Mä rakastan sua." Iso snif. Tähän on mukava lopettaa tää päivä.

Joulunaikaa kuvina.

Vihdosta viimein vanha kunnon Toshiba(ska)ni suastu yhteistyähön kunnolla ja sain kaikki kuvat konneelle. Eli palataas hetkeks viälä joulunajan tunnelmiin piänen kuvapotpurin muadosa. Ku tiivistäminen on niin kovin vaikeeta, ni ehkä tällai saa jottain tolkkuaki. Tosin huamasin et melkein kaikki joulukuvat on yhdestä ja samasta huaneesta, mut eipä sillä. Mein koti on joulusta hualimatta aika epäjoulunen, hualimatta parista tontusta ja kynttilästä. Ei vaan oo koristeleminen mun juttuni. Eikä laadusaka juur kehumista oo, ku huanolla pokkarilla on räpsitty. :) 

Ensikski, ennen joulua tapahtu jottain ennenkuulumatonta. Meillä askarreltiin joulukortit. Kerhotätiys alkaa salakavalasti vaikuttaa. :D Ellastinen oli korttien pääarkkitehti, mää lähinnä autoin sitä kynttilän leikkaamisesa. Ihan liikuttavat niistä tuli, varsinki ku ottaa huamioon et meiltä ny vähiten vois askarreltua korttia odottaa.

Jouluruakien teko kuuluu tiätysti olennaisena osana valmisteluihin. Täsä reipas apulainen porkkanalaatikkosössöö sekottamasa. Lisäks tuli tehtyä lanttu- ja maksalaatikko. Oma nokka oli niin tukosa et maistelusta ei tullu mittään, mut ei kukkaan ainaka uskaltanu mauttomaks moittia. Valmiista joulupöydästä ei tiätenkä tullu otettua kuvvaa, kaikilla oli varmaan niin kiire alkaa mättää ruakaa lautaselle. :)

Kuusen koristelua...

... ja tiptappia valmiin kuusen ympärillä.

Ja vihdon se pukki tuli. Vaikka molempia tyttöjä jännittiki kovin, uskaltautu Ellastinen kuitenki kädestä kii pitämään. Ja laulo kommeesti paljo harjottelemans "Joulupukin".  Pikku-H ei paljoo uskaltanu paikaltans siirtyä, sen verran jännää oli. Mut äkkiä se jännitys loppu, ku alko lahjojen jako. Ellastiselle meinas tulla piäni hätä, ku kaikki muut oli jo paketteja saanu, ja hänelle ei vaan tullu mittään. Onneks oli pukilla pelisilmää ja vähä valikoi kenelle paketin alko. Olis varmaan tullu iso poru, sattumalta oli kaikki Ellastisen lahjat jääny pussiin alimmaiseks.

Pikku-H oli niin kiintyny kahteen ekkaan lahjaans, "pympyyn ja peppuun", ettei olis millään malttanu laskee niitä käsistäns. Oli aika liikkis. Täti sit autto aukoon loput, ku oli kädet täynnä. :)

Pikku-H ja ehdoton lempparilahja. "Peppu seekään."

Ellastisen ihastus ja äitins kauhistus. Kummisetä veti
ässän hihasta ja osti Ellastiselle oikeen prinsessamekon.
Huh!

Piänen prinsessan hengähdystauko. Ellastinen vetäyty jo syrjään tutkailemmaan
lahjaans, oli niin kova hulina. 

 

Joulupäivän aamu. Kaaos, niinku aina.

Joulupäivän aamuna on aina kaaos. Ku tartteehan ne kaikki lahjat (niin aikuisten ku lastenki) jättää levälleen, et niitä voi tutkailla aina uudestaan ja uudestaan. Onneks se sotku jotenki soppii siihen joulupäivän fiilikseen, ku voi vaan rötväillä uus vuatunen pyjama päällä ja villasukat jalasa. :)

Onneks joku sentään joulunaki viittii siivota. 

                             

Joulupäivän iltana meille tullee aina viaraita. Rakas kotiseutujen ystäväporukka kokoontuu meillä aina, mikä on tosi mukavaa. Me ku ollaan ainoot lapselliset ja kotiseudulle jämähtänneet, ni meillä on helppo olla. Nyyttäreillä on menty jo usseempi vuasi, menuki on pysyny melko samana. Napostelupöytä, mikä on melko merellinen. Eli graavilohta, saaristolaisleipää, nöttösiä ja mätimössöö. Tiätenkä juustoja ja tilpehöörejä unohtamatta. Nam, ei voi muuta sannoo. :)

Kerttu viätti joulunki tutusa paikasa. "Mmäy" vaan. Seki sai sentään joulukinkkua
ja graavikallaa. Eikä muuten maistunu naksut hetkeen. Hianostelija. :D

Kaiken kaikkians oli oikeen mukava joulu. Hulinaa ja hutinaa piisaa, mut kivvaa semmosta. Joulupuurot käytiin syämäsä anoppilasa, nun siskot oli aattoillan meillä, joulupäivällä käytiin iskän ruakapöydisä, illalla tuli viaraat ja tapani viätettiin perinteisesti äitillä. Eli kyläiltävvää riittää, ja vähä emännöintiäki. Mut en valita. On se joulu vaan mukava. 

Murphyn laki ja valivali.

Kaikki varmaan tiätää ton "lain". Ku joku mennee piäleen, ni kaikki mennee piäleen. Täälä ja täälä aiheeseen pureuduttu jo aikasemminki, mut jatkan silti. Määgämäägä ja valivali.

Kerranki oli kova inspiraatio kunnon kuva- ja tekstipläjäykseen oikeestaan koko joulukuulta, mut ei. Kone sohlottaa enkä saa yhtäkä niistä noin kahdestasadasta kameralla odottavasta kuvasta latautuun konneelle. Ja ku joulusta olis aika paljo kivampi kirjottaa kuvien kera, ni yritän huamena paremmalla onnella. Nyt tyydyn siis purnaamaan. Eiks oo kiva? Sitte ku jottain tekstiä saan aikaseks, seki on määkimistä. Ja se muuten ottaa päähän kans et en saanu joulukuun aikana ku viis tekstiä puserrettua. Siis viis. Ei mulla ny kai niin kiire oo ollu. Syytän pimeyttä, päivä tuntuu loppuvan ennen ku alkaaka. Vali vali siittäki.

Tää päivä alko rattosasti pommiin nukkumisella, ja sit piti tiätysti hosua mukulat hoitoon ja ittens töihin kauheella kiukulla. Kahta minuuttia kahdeksan olin onneks pelipaikalla. Tyäskentelyn taso tännään "Osaatko varmasti käyttää nitojaa?"- luakkaa. Omians nostamaan miäliallaa. Kotona oli vastasa kiukkuset mukulat, ne protestoi vähä normiarkee kaikkien pyhien jälkeen. "Äiti, sinä et saa mennä milloinkaan enää arkisin töihin.", ilmotti Ellastinen ennen nukkumaanmennoo. Sit tuliki poru, sille siis. Mulle vähä myähemmin. Ymmärtäähän sen kiukun mutku ei vaan jaksas ku itekki tekis miäli heittäytyä lattialle ja vettää kunnon itkupotkuraivarit.

Päivän kruunuks kippasin viälä pualen törpöllistä paistinrasvaa (Olin grillimuija uutenavuatena ja tein makkaraperunoita rasvakeittimellä.) päälleni ja liukastuin pihalla. Nyt haisen ranskanperunalle ja takapuali sattuu. Et semmosta. Parempi onni huamena.

                                     

Tämmöstä käytetään töisä muksujen kans.
Arvatkaa mikä noista ötököistä mää tännään olin? :D

     
Ps. Ettei nyt ihan kokonaan valitukseks menis, ni kerrottakoot et olin eilen superalehaukka ja sain Ellastiselle ens talveks (luitte oikein) mettästettyä himoitsemani toppahaalarin. Jee. Piänet on ilot.