Oodi béarnaiselle.

Mää tahdon ny jakkaa mun suuren rakkauteni. En Miästä kuitenka, vaan jottain viäläki pidempään mukana roikkunutta. Meinaan béarnaise- kastikkeen. Kuin voika ihminen tulla piänestä onnelliseks. Siinä on asia, mitä voisin syädä rajattomasti ihan koska vaan. Mmm... voita. Sillä voi silata ihan mitä vaan, pihviä, perunaa, kasviksia tai vaikka nöttösistä yli jääneitä ruissipsejä. Ja myännetään, voi sitä joskus syädä ihan vähä paljaaltanski. Söisin varmaan ihan mitä kengänpohjaa vaan, kunhan se olis kuarrutettu tolla soosilla. Tää rakkaustarina alko joskus 15 vuatta aikaa paikallisesa ravintolasa, ku mun lehtipihviini tuliki vahingosa tota kastiketta eikä sitä ihanaa jähmettynyttä vihreetä maustevoikönttiä. Siittä, oliks se onnekas sattuma vai ei, voidaan olla montaa miältä. Vaikka eiks voin syäminen oo tosi hyvä juttu nykyään? :D Jos sitä haluaa itte tehdä, ni täsä on yks resepti:

Bérnaise- kastike:
200g huaneenlämpöstä voita
1rkl hianoks silputtua (salotti)sipulia
5 kokonaista mustapippuria
1tl kuivattua rakuunaa
1/2dl valkoviinietikkaa
1/2dl vettä
3 kananmunankeltuaista

- Mittaa sipuli, pippurit, rakuuna, etikka ja vesi kattilaan. Kuumenna kiahuvaks ja keitä ilman kantta, niin kauan et nesteestä on pualet jäljellä.
- Siivilöi liämi teräskulhoon ja nosta kulho kiahuvaa vettä sisältävän kattilan päälle.
- Lissää keltuaiset ja vatkaa voimakkaasti, niin kauan et kastike sakenee.
- Lissää voi aina pari nokaretta kerrallans, vatkaa koko ajan.
- Ku kaikki voi on sekottunu, nosta kulho pois kattilan päältä.
- Tarkista maku ja lissää tarvittaesa ripaus sualaa.
- Tee ylijääneistä valkuaisista marenkia.

Helppoo vai mitä? Tai jossei hifistely kiinnosta, ni voi tehdä niinku mää tällä kertaa. Mee jonkun vähä isomman kaupan lihahyllylle ja etti siältä pihvien viärestä valmiskastikkeet. Pitäs löytyä (tämmänen) Knorrin purkki valmista béarnaisee. Tää on ihan eriluakkaa oleva valmissoosi, ku ne ällöt pussikastikkeet. Hiukan ku lissää ite rakuunaa kattilasa lämmittäesä, ni avot. Tullee melkein yhtä hyvvää ku olis ite tehny. Näin mää tein viimeks, ja hiukan aikaa miätin et kuin sitä viittii ees nähdä vaivaa. Vaikka onhan siinä ite tehdysä tiätty se oma juttuns. Mut korvikkeesta mennee tääki. Nyt oon tätä pari päivää vetäny niin, et maha on toista päivää kippeenä. Mutku se on niin hyvvää... Kaverina sillä oli peuranpaistia ja röstiperunoita, mut se on sivuseikka. Ku se kastike!

Nam. <3

Lapsen rautanen logiikka

Nyt on oikein pakko kirjottaa ylös, ku oon muutaman päivän ittekseni täälä hihitelly. Syy hihittelylle on se, kuin yksinkertanen ja looginen voi piänen lapsen maailma olla. Ainaki sen lapsen miälestä. Ellastinen on äärettömän sukkela suustans ja kova pohtimaan erilaisia juttuja, ni suarastans koomisia tilanteita tullee etteen harva se päivä. Vaikka sille muksullehan on tiätysti elämää vakavampi asia kysseesä, mut äitin ei auta ku purra huulta, ettei pääse nauru.

Alotettaan ny vaikka ruakailusta. Hyvällä halulla syädään pualen lautasta, kunnes tullee stoppi. "Kiitos, mutta minä olen ihan täynnä. Vatsaani ei mahdu muruakaan."  Hetken päästä likka on kuitenki päittäns keksipurkilla. Siittä sit pyytää vähä tarkempaa selontekkoo, ni saa vastaukseks "Juujuu, vatsani on kyllä täynnä. Mutta se on se ruokavatsa, mutta minun herkkuvatsani kurnii valtavasti. Se on vielä ihan tyhjä. Siksi minä vain olen hakemassa keksiä."  Aivan, olishan tyhmän äitin nyt se pitäny tajuta. Ja tää keskustelu on käyty kerran jos toisenki. Joskus sitä heltyy, joskus taas oon tosi tyly äiti ja annan sen herkkuvatsan olla tyhjänä. Vähänks ankeeta.

Toinen hauska looginen päätelmäketju tapahtu eilen. Meillä on tulosa (taas :) ) yhdet kaverihäät ens viikolla. Piäntä lastenvahtiressiä siinä sit puhelin itekseni ääneen ku Ellastinen viäresä kuunnellesa totes et "Älä sure äiti. Emme me mitään vahtia tarvitse. Kyllähän me nyt nukkumaan osataan itsekin mennä. Ei se ole vaikeaa."  No en sit ihan sammaa miältä tytön kans ollu, ja keskustelu jatku "Mutta osaanhan minä jo avata jääkaapin ja tehdä voileivän. Minähän olen jo iso."  Joo totta, että ossaat mut on kolme viälä aika piäni. "Niin, onhan se niinkin. Ehkä se lapsenvahti olisi kuitenkin ihan hyvä juttu."  Onneks tullee mun kaksossisko pelastaan tilanteen. Vaikka saa Ellastinen siltiki tehdä ite oman voileipäns, jos haluaa. :)

Tännään ennen nukkumaanmennoo tuli taas sellanen älynväläys, et jestas sentään. Ellastinen luapu vajjaa kuukausi sitte yävaipoista, minkä takia sillä on potta omasa huaneesa. Voi sit käydä yällä pissalla. Vessaan ku se ei yällä pääse, ku on pikku unissakävelijällä pakko olla portti huaneen ovella. Noh, oli tännään jo unilla ku alko kuulua ylhäältä "Pyyhkimää-äää-äännn!"  No menin tiätysti sinne sit, ja huamasin et likka istu potalla housut jalasa. Tästä sit vähä häneltä kysyin, ni vastaukseks tuli et "No kun nämä minun uudet pynskisortsit on liian isot, niin en halunnut pitää niitä. Ajattelin sitten että jos ne tulee likaiseksi, niin voin laittaa ne pyykkiin ja saan toiset housut. Mutta en halunnut pissata sänkyyn, niin tulin potalle."  Melkein meinasin jo hermostua, mut sit alko jo huvittaa. Jessus mikä päättelyketju. No, hiukan toruin ja housut vaihdettiin. Kysäsin sit et ei sattunu tulleen miäleen et olisit vaan pyytäny toisia housuja. "Niin, sitä en tosiaan tullutkaan ajatelleeksi. Olisihan se ollut mukavampaa." Ai olis vai? :D

Yks monimutkanen juttu lapselle on tiätysti sukulaissuhteet. Kuka on kenenki sisko, mummi, äiti tai kummi. Yks päivä Ellastinen sit pohti et missä hän oli ku mää olin vauva. Ja jos mää olin vauva, ni oliks mummi sit muka nuari? Ja jos mummi oli nuari, ni mikä isomummi sit oli? Noh, sitä siinä käytiin läpi ku se yht'äkkiä keskeytti mut. "Nyt minä äiti tiedän. Enhän minä mitenkään voinut olla sinun masussa, kun sinä olit vauva. Eihän vauvan masuun mahdu vauvaa. Minä olin tietysti isomummi, kun isomummi oli kerran mummi. Koska kuka sitten olisi ollut isomummi, jollen minä? Sinä olit vauva, mummi oli äiti, isomummi oli mummi niin  minun on pakko olla isomummi."  Aivan, aivan.. toi meni niin monimutkaseks etten itekkä meinannu pysyä peräsä. Nää on kyllä monimutkasia. Ellastinen tykkää muutenki sukuselvityksistä, nyt se on oppinu uuden tittelin. Mummu (eli miähen äiti) ei ookka ennää mummu, vaaan "sinun anoppisi". :D 

Joskus mun siskon kans sitä juteltiin, et toiset muksut ne on verbaalisesti parempia, toiset motorisesti. Sisko sit kysy hetken päästä jostain puserosta et onks tää sun iskän. Ellastinen vastas et "Ei, se on minun isäni."  Käänty kannoillans ja pam. Käveli päin ovenkarmia. Nii, kumpaankohan porukkaan se mahtaaka kuulua?

Mein Einsteiniä väsyttää. Rankkaa tommonen räknäily. <3

Turha ja tyhmä syyllisyys.

"Ja joka ikisenä aamuna
piru pääsi päällä tasapainoilee,
räntäsateessa pururadalla
niskavilloissa tempoilee, 
ja nuoruus menee
vanhuus tulee,
kauas kaikki muu karata saa,
vaan joka talvi, kevät, kesä, syys
palaa syyllisyys---"
(YUP, Syyllisyys)

"Sää oot äiti nyt, sulla on aina huano omatunto.", totes mun äitini sillon ku Ellastinen oli piäni, ja jostain marisin ku oli kauhee syyllisyydentunto. Aika masentavasti sanottu, mut tällä valtavalla kolmen vuaden äitikokemuksella tuntuu pitävän paikkans aika hyvin. Useimmiten se huano omatunto ku liittyy nimenommaan juur mukuloihin, jollei ny suaraan ni välillisesti kuitenki. Ei tämmöstä vaan ennen ollu.

Ne piänemmät omantunnonpistokset tullee yleensä niinki arkisista asioista, ku ihan päivän kulusta. Onks ulkoiltu, onks Ellastinen kattonu ny liikaa piirrettyjä, oonks mää huamioinu molempia mukuloita tasapualisesti, onks ruakana jottain pualivalmistetta vai ihan "oikeeta" ruakaa jne. Kaikesta voi näköjään pottee syyllisyyttä. 

Nytteki toi ulkona mollottava aurinko oikein huakuu huanoo omatuntoo, ku me ollaan sisällä. Mää kökötän konneella, Pikku-H nukkuu ja Ellastinen kattoo piirrettyjä. Ku kyl nyt kuuluis nauttia loppukesän keleistä, ei saa olla sisällä. Piänten lasten kuuluu olla ulkona, aina ja kokoajan. Tai, mitä jos molemmat haluaa olla juur nyt sisällä, ni eiks sillon vaan vois olla. Ehtii sitä ulos myähemminki. Näin sitä vois rationaalisesti ajatella, mut ei. Syyllisyys se tanssaa pään päällä, ei auta. Iltaruuaks oon varannu valmiiks marinoitua broileria. Kyl senki vois maustaa itte, miks pittää olla näin laiska, blaablaablaa. Tai sit kokkaan tyytyväisenä sen valmiiks maustetun broilerin, lapset, Miäs ja mää syädään tyytyväisenä. Miks kaikista asioista tarttee oman pään sisällä tehdä niin hemmetin vaikeita?

Isompi syyllisyyden aiheuttaja onki sit se kuuluisa oma aika. Välillä mää vaan haluan vaikka musiikkikeikalle, kavereitten kans iltaa viättään tai vaan kampaajalle, ja nää kaikki ihan ilman lapsia. Onks se sit niin huano asia? Mun miälestä ei, monien muitten miälestä se sit taas onki. Jos lapsia hankkii, ni miks niitten kans ei halua olla ja muita yhtä älykkäitä kommentteja on kuulunu. Ihan ko se yksinolemisen tarve jotenki vähentäs sitä mukuloista välittämistä. Ei mee mun ymmärrykseen, mut silti huamaan mukuloista (pidempään) erosa ollesani miättiväni et mitäköhän niille kuuluu, plärrään puhelimestani niitten kuvia ja piinaan kanssaihmisiäni plääsäämällä, mistäs muusta ku mukuloista. Ku on huano omatunto.

Näitten edellämainittujen lisäks ikusta huanoo omatuntoo tiätysti aiheuttaa oma saamattomuus (miks mää en siivoo, vaikka on sekasta), rahankäyttö, herkkujen syänti, liikunnattomuus ja monet muut. Monta asiaahan noista olis vältettävisä, ku vaan vaikka tarttuis siihen imuriin, jättäs sen karkkipussin ostamatta tai asioita kauppaan. Mut ääh, teen noita asioita kumminki. Ja sit on, kas kummaa, huano omatunto.

Oon pikkuhiljaa yrittäny opetella uutta suhtautumistappaa. Jos en kerran viitti niille konkreettisille asioille tehdä mittään, ni ainaki voisin yrittää olla miättimättä liikaa. Jos nurkisa onki pari pölypalloo, ni mitä siittä. Jos haluan joskus olla ilman lapsia, ni tuloksena on vaan pirteempi ja paremmantuulinen äiti. Ei huano homma sekään. Jos ei huvita mennä ulkoileen, ni siihenkä ei kuale. Mennään sit vaikka huamena. Kamalan helppoo tällai ku sen kirjottaa. Saas kattoo millai sit tosielämäsä.

Ja jos liian huano omatunto iskeeki, voi palautella miäleen esimerkiks tällasen Ellastiselta tulleen palautteen: Äiti, sinä olet kyllä maailman ihanin ja paras äiti. Minä rakastan mun perhettä."  Nii, eipä sitä tunnu se piirrettyjen kattominen pilanneen, ni mitäs sitä murehtiin. :)

Ps. Ja hei, yhdestä asiasta voin ainaki lakata tuntemasta huanoo omatuntoo. Ilmottauduin joogan alkeiskurssille. Liikuntaa ja ommaa aikaa, tadaa!

Aikuistumisen merkkejä vol. 2

Edellisesä postauksesa jo kerroinki hualestuttavista aikuistumisen merkeistä ja siittä et niitä on lissääki. Lauantaina siis oli rapukekkerit, ja siittä hualimatta oltiin aamulla aikasin herreillä ja markkinoilla. Mut tää aikuismainen toiminta ei suinkaan rajottunu siihen. Olin sopinu viälä pitäväni sunnuntai-illalla kutsut. Siis tarkottaa et piti viälä saada aikaseks jottain tarjoiluja ja siivotakki varmaan tarttis. Ja kaikki tää rapujuhlien jälkeen. Ohhoh.

Oon jotenki aina miältäny semmoset kotikutsut tosi aikuiseks, ehkä jopa hiukan keski-ikäseks, toiminnaks. Tiädättehän, myyjä tullee kottiin esittelemmään kynttilöitä, lastenvaatteita, laukkuja tai mitä ny ikinä vois keksiä, ja sit vaivaantunneena ostetaan jottain ku ei kehdata olla ostamattaka. Aiemmin tommoset kotikutsuilut on assosioitunu lähinnä oman äitin pitämiin Tupperware- tai swaip/swipe (..joku semmonen siivoustökötti se oli.)- kutsuihin. Ne oli piänestä lapsesta hauskoja, ku sillon sai mokkapaloja ja karjalanpiirakoita kamalasti. :)

Mut siis nykyään on aika paljon kaikenlaisia, jopa tosi kivoja, lastenvaatteita kaupan tommosilla kotikutsumeiningeillä. Yks iso suasikki mukuloitten pukemisseen on ruattalainen Me&i. Kivoja värejä ja kuaseja, hyvä kestävyys ja nykyään aikuisillekki aika paljo kaikkee kivvaa. Ja ku viälä sattuu olemaan myyjä omasa lähipiirisä, ni emännänalet silmisä kiiluen tuli kutsut sit munki pidettyä. Viaraita onneks tuli, sain ihan hyvät tarjottavat pöytään ja mukuloille tuli tilattua muutama vaate.

Ainoo vaan, et ennen sai ite päättää mitä niille pukkee. Nykyään Ellastisella kuitenki alkaa olla ommaa tahtoo sen verran, ettei ihan kaikki ennää kelpaa. Kompromissiks se sai sit valita yhden mekon itte, ni kelpas sit ne pari äitinki valkkaamaa. Ja tiätysti se takertu siihen kaikista pinkeimpään, ylisöpöstelevvään kruunukuvioiseen (pyjaman näköseen) mekkoon. Vaikka kuin yritin tuputtaa kivoja vihreitä ja ruskeita vaatteita, ni ei onnistunu. Prinsessamekko it is. Noh, jos siinä sivusa saa ujutettua yhden oranssiruskeenki, ni menkööt tän kerran. Pikku-H onneks ei viälä tajunnu et saa vihreen haalarin pinkin sijjaan.

Ajattelin täsä jakkaa pari takuuvarmaa reseptiä, millä yleensä saa viaraat aina tyytyväiseks. Ja melko piänellä vaivalla. Vaikka siis makkeet tarjottavat tuliki pakastimesta ja pussista, ni sualaset sentään tein ihan itte. Reseptit ei kylläkä oo alunperin omia. Toinen on omalta äitiltä nyysitty, toinen ystävältäni.

Siinä ne, maailman yksinkertasimmat (ja hyvät) tarjottavat.
Feta-parsakaalipiirakka ja rapunöttöset.
(Kuva tiätysti otettu vasta syämisen jälkeen, ku unohtu.)

FETA-PARSAKAALIPIIRAKKA
Pohja:
100g voita¨
2dl jauhoja
1dl perunahiutaleita (vähän niinku mummonmuusijauhe, sen viärestä löytyy kaupasta)
1dl emmentalraastetta
1tl leivinjauhetta
1/2tl suolaa
1dl vettä

Sekota pehmeeseen rasvaan kaikki muut aineet. Leivinjauhe kannattaa sekottaa jauhojen sekkaan. Ja vesi viimeseks. Vaivaa taikina hyväks palloks ja taputtele vuakaan, reunoille kans. Semmonen perus piirakkavuaka on hyvä, halkasija ehkä semmoset 25cm. Laita pohja kylmään täytteen tekemisen ajaks, ja uuni lämpeen 200 asteeseen.

Täyte:
Keitettyjä parsakaalin "nuppuja"
Kuutioitua fetaa (se Apetinan kokonainen köntti on paras)
(Kirsikka)tomaatteja
Emmentalraastetta
2dl ruakakermaa, oikeeta kermaa tai maitoo
1 kananmuna

Levitä ittees miällyttävä määrä tomaatteja, parsakaalia ja fetaa pohjalle, sitte juustoraaste ja viimeseks munakermaseos. Paista uunin tehokkuudesta riippuen ala- tai keskitasolla n. 30min. Sillai et pohja saa nätin kullanruskeen värin ja munakermaki saa vähä sävyä. Noi parsakaalit ja muut voi tiätty korvata jollain muullaki. Ite oon esimerkiks tehny jauheliha-paprika-sipulikombinaatioo, tai broileri ja vuahenjuustoki käy kivasti. Kamalan helppo tehdä ja kokeilla erilaisia variaatioita.

RAPUNÖTTÖSET
1prk ruahosipuli- tuarejuustoo
1prk maustamatonta tuarejuustoo
n. 250g jokiravun pyrstöjä (miksei ihan katkaravutki käy...)
rouhittua mustapippuria
tuaretta ruahosipulia (ei oo pakollista)

Sekota keskenäns tuarejuustot ja piäneks silputut ravut. Mausta mustapippurilla. Anna maustua ainaki pari tuntia viileesä, koristele tuareella ruahosipulisilpulla. Tarjoo kaverina esimerkiks Linkosuan ruissipsejä. Valkosipulimaustetut on mun miälestä parhaita. Tän helpommaks ei hyvä viarastarjottava mee. Tosta ohjeesta tullee aika hyvä määrä.
Kannatta kokeilla molempia. :)

Oli siis tosi aikuismainen toi sunnuntaiki. Kutsuja ja kokkaamista, voi että. Ja tännään huamasin sellaavani tosi kiinnostunneena Kansalaisopiston kurssitarjontaa. Jooga odottaa. :D Tervetuloa kolmenkympin rajapyykki, mää odotan! Ja lopuks viälä yks (tosi aikuinen) blogiklisee:

Tadaa, Macaron-leivoksia!

Aikustumisen merkkejä vol. 1

On takana melkosen hulinainen viikonloppu, kamalasti kaikkee ohjelmaa kasautu parille päivälle. Mut kivvaa ohjelmaa, en valita. Tän viikonlopun aikana tein muutamia havaintoja, mitkä uhkaavasti vaikuttas jonkunsorttiselta aikuistumiselta. Sen lisäks et mittari alkaa hapuilla sitä kolmenkyypin rajapyykkiä, ni käyttäytymisesäki ilmenee kaikenlaista kummaa.

Perjantai oli viälä Miähellä touhukas puimapäivä, mikä tarkotti mulle ihan perus kotielämää vaan. Mut lauantaina näytti kovin satteiselta, ni päätettiin pittää kaveripariskunnan kans rapuilta. Niilläki ku isäntä on maajussi, ni sään mukkaan heki elävät. :D Parriin vuateen ei oo rapuja tullukka syätyä, ni oikein odotti. Alkuun värkättiin pihvit sun muut tilpehöörit, ni sai muksutki murua mahhaan. Ravut, mädit ja muut herkut säästeltiin iltaan ihan vaan aikuisille. Tosin Ellastinen suurena merenelväien ystävänä ilmotti et hän ei syö pihviä, rapuja pitää olla. Onneks oltiin varattu vähä kuarellisia katkarapujaki, vähän niinku lapsia varten (vaikka kiva niitä oli yällä itekki dippailla...). Ne kelpas oikein hyvin, ja ison kasan se niitä vetiki. Ravut oli kyl pakasteita, niin aikuinen en viälä sentäs oo, et ruppeisin ite keittelypuuhiin. Mut rapuveittiä sentään ostin. :) Sitte ku oltiin saatu kaikki neljä mukulaa unten maille, pääsi aikuisetki ite asiaan.

Siinä ne odottaa syäjiäns. Miäs kattanu ohjeistuksella "nätisti".
Niin no, on ne sentään lautasella.

Miähet tiätysti intoili asiaankuuluvista napsuista, ja Absolutti kaivettiinki pakastimesta. Pitihän sitä ekalle pyrstölle itekki tiätty ottaa, mut ei. Ei pystyny. Ihan kauheen makusta, hyissaakeli. Mitä ihmettä, kyl nuarempana vaan. Eikä muuten pystyny oikein muutka. Miähet tais pari ottaa, ku kuuluu. Mut muuten ei. Sen sijaan pelattiin erä Unoa, juatiin espressot ja mentiin saunaan. Kyl on meno muuttunu viidesä vuadesa. Mikä ei välttämättä oo ollenka huano juttu. (Ja hualestuneille tiadoks, vaikka lapsia oliki talosa ni silti asianmukasesti hualehdittiin, et kartalla oli aikuisia. Ei siis hättää.) Ne mukulat siis tiätenki suurin syy näin aikuismaisiin rapujuhliin oliki. Semmosta se on, elämä nykyäns. Tosin en väitä et aina, antas vähä turhan hyvän kuvan. Onhan ne joskus yäkyläsäki. :) Mut ne ravut, oli ne hyviä. Nam! Vaikka se turhanpäivästä ähräämistä onki, ni hauskaa sellasta. Ja ku lisänä oli viä mätiäki, ni olin riamuissani. Onks oikeestaan mittään parempaa ku mätipaahtoleipä?

Melkein kaikki syäty jo. Ja päät laskettu asianmukasesti.

Kahdelta iski niin totaaliväsymys, et pakko oli kömpiä nukkuun. Mikä oli kyl hyvä ratkasu, ku armaat piltit heräs seittemän aikaan. Huh. Vähä tuppas väsyttään, mut kahvia konneeseen ja paikalliselle Elotorille kattoon mukuloitten keppiratsastuskisoja. Ellastiselle iski ennen kisasuaritusta ramppikuume, ja jäi kisat lopulta sit välliin. Ehkä ens vuanna uudestaan. Onneks saatiin sentään muurinpohjalettuja, mikä pelasti paljon. Ellastinen ku oli jo etukätteen vähä hualissans, et millaset markkinat ollenka on kysseesä.

"Äiti, onko siellä markkinoilla metrilakua?" 

"No en ossaa sannoo." 

"No onko siellä edes lettuja?" 

"Luultavasti kyl." 

"No parempi olisi, muuten ne on kyllä aika kurjat markkinat." 
Markkinoilta ku päästiin kottiin, ni aikuismeininki vaan jatku. Mut siittä kirjotan sit ihan erikseens. :)

Tuoss' on meirän pitkät pellot...

Jestas, siteerasin juur Lauri Tähkää. Huh, huamaa et on pää täynnä räkkää, ku moisiin jo alentuu. Mut siis hengisä ollaan, vaikka nokat vuataa. Hauskan lisämausteen tähän kippeilyyn tua tää aika vuadesta, elikkäs elonkorjuun aika. Se aika ku Miäs pyärii sängysä, loikkii tarkkaileen Vip forecan täsmäennusteita ja ressaa. Ressaa niin maan pirusti. Millon on liian märkää, millon aurinkoista. Millon hajjoo puimuri, millon on paska kuivuri. Oli niin tai näin, ni hyvä ei ainaka oo.

Niin, et on siis pirun hauskaa olla kippeenä. Mää ja mukulat. Oma olo on ku haudasta ryämineellä, silmisä sumenee ja kylmä hiki puskee pintaan. Mukulat huutaa yällä ja vinkuu päivällä. Ymmärtäähän sen, ku on kerran kurja olo. Mutku asiaa ei helpota yhtään, et tekis miäli itekki vaan käpertyä nukkumaan ja hukuttaa ittens finrexiniin. On pakko jaksaa, ku ei viittis toistaka ihan hirveesti vaivata. Ja silti vaivaan. Oikeen pistää viluttaan, ku oon niin nuriseva. "Mutku mulla on kurja olla ja mua väsyttää jaja.. Jaa niin, oliks sulla jottain? Jaa puinnit, eksää ny vois huamena?"  Kuin ärsyttävä ossaa eukko olla. Ne puinnit ku pitkälti kuitenki mahdollistaa munki kotiäiteilyn. No, loppusuaralla onneks mennään jo. Sit on hetki aikaa hengähtää, ennen ku on kynnöt ja syyskylvöt ja mitä viälä.

Tää on jo kuudes vuasi ku Miäs pui ihan vaan itteens (ja meitä) varten. Ensimmäiset kaks vuatta oli ilman lapsia. Vaan mää, Miäs ja kissa. Sillon ei paljoo haitannukka et oliks Miäs pellolla vai ei. Mää ku olin ite opiskelemasa ja töisä, tai nautin vaan ku sain olla rauhasa. :) Mut mukuloitten kans se onki sit eri. Pari päivää mennee ihan kivasti, mut sit alkaa tökkiä. Olis niin kiva ku Miäski kerkeis niitä näkkeen, eikä tarttis "yksin" olla päiviä (ja välillä öitäki, ku oikein vennyy tai kuivuri sohlaa). Ja sit taas ärsyttää ku narisen. Aikuinen ihminen, kyl pitäs pärjätä pari viikkoo. Ei se pellolla olo sille Miähellekkä mittään lepolommaa kuitenka oo. 

Eli taas yks asia, mitä joutuu vaan opettelemmaan. Pikku hiljaa täsäki asiasa ne rutiinit hioutuu. Mukuloitten kans vilkutettaan hyvät yät terassilta, jollei nyt satu Miäs ehtiin ennen nukkuaikaa kotio. Leipää on hyvä olla sulana koko ajan, voi sit väkertää Miähelle eväsleivän ku se puimurin hytistä soittaa. Pitkiä pinnoja vaaditaan kaikilta. Onneks ossaan jo olla välittämättä, ku Miäs kuudennen kerran pomppaa keskellä yätä sängystä ylös. Ku "tarvii vaihtaa kaappi", tai jottain muuta, mistä mää en mittään ymmärrä.

Maajussiuden syvin olemus on alkanu Ellastiseenki jo juurtua. Entiset prinsessa-ammattihaaveet on vaihtunu meinaan maanviljelijään; "Isona minusta tulee maanviljelijä. Sitten minä voin ajaa Valtra-raktoria kun isi ajaa puimuria. Puimuria minä en aja, siinä on liian kova ääni. Mutta kun minä ajan raktoria, isi pääsee iltapuurolle ajoissa. Minä aion isona tulla maanviljelijäksi, ettekä te voi estää minua. Oikeesti äiti."  Tämä selvä. Mut kehotan harkitteen. Ainaki siihen asti, ku isi on saanu paskan kuivurin vaihdettua toimivaan ratkasuun. :)

Siinä niitä pitkiä peltoja o.

Ohraa kaatuu...

... Ja Pikku-H tarkkailee tyän laatua
olkkarin ikkunasta.

Miähekäs puimamiäs. Ehtii se sentään välillä
lapsiaki hoitaan. Ainaki sillon ku sattaa. <3

Karhunpojat sairastaa.

"Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme.
Lääkkehillä hoidellaan nalleystäväämme.
Maito tuore lämpöinen hyväks olla voisi,
Vehnäkorppu valkoinen ehkä avun toisi.

Patjaksensa parahin matto levitellään,
peitteheksi toinenkin kääritähän hellään.
Laulu kaunis lauletaan univirreksensä,
itse käymme uinumaan hänen vierellensä.

Vahtikoira vartioi uskollisna meitä,
kunnes koittaa aamunkoi, hän ei meitä heitä.
Uni paras lääke on, siitä nauttikaamme,
Nalle-raukan kuntohon aamuksi jo saamme."

Syksy tullee, ja räkäpöpöt näköjään sen mukana. Muutaman päivän on ny ollu hiukan syksyn tuntua ilmasa, ni johan se onki kunnon räkäflunssan aika tänne pesiytyä.

Huamena olis ollu luvasa yks vähä mukavampi syksyn merkki, Ellastisen olis alkanu kerho. Sitä on odotettu ku kuuta nousevaa, ja nyt se reppana itkee ja yskii sängysä, lämpösenä ku mikä. Ei oo kerhoon menemistä. Pöh! Perjantaina seuraava kerta, saas nähdä pääsiskö sillon sit. On ihan uus kerhopaikka ja -ryhmä, ni kiva olis päästä heti alusa mukkaan.

Pikku-H ei onneks ainaka viälä lämpöile tai yski, sillä vuataa vaan nenä. Nyt jännään et menneeks korviin, vai ei. Kuukauden päästä olis tuubitus, ni toivottavasti ei tuu ny mitkään tulehdukset sitä pillaan. Pikkusella on par'aikaa kymmenen päivän jämykuuri menosa märkäruppeen (juur niin ihana vaiva, ku miltä se kuulostaaki...), ni kai se sitä korvatulehdustaki sit vähä estäis. Antibiootti ku antibiootti, kai. Vai?

Mun tarvii nyssi treenata noita "Karhunpojan"  sanoja enemmän, Ellastinen ku vaatii sitä aina unilauluks kippeenä ollenssans. Mun oma versio on jokseenki miälenkiintonen sikermä pikku katkelmista, mitä satun muistaan. Plus et meinaan aina alkaa itkee ku laulan sitä. Lissää treeniä siis. Jos oma kurkku kestää, röhisenpä minäki meinaan.

Tervetuloo syksy, jos se meinaa villasukkia ja uusia syysvaatteita. Jos se on kurjaa keliä ja pöpöjä, älä pliis tuu ihan viälä.

Varastettu vapaailta.

Miäs osti taannoin kaverin vanavedesä Harrikan. Mun ehtona mokomalle oli, et takapenkki pittää olla. Viälä en oo kyytiin kerenny, mut tännään piti mennä. Mukuloille oli varattu mummulasta hoitopaikka iltapäivästä etteenpäin, suuntana meillä piti olla  joku kiva merenrantakaupunki. Mut ilmojen haltija päättiki olla eri miältä.

¨
Ku tää oli parasta mitä ilmojen pualesta oli tarjolla, mukavuudenhalu voitti ja kulkupeli vaihtuki autoon. Pitihän se sovittu mummulaoptio kuitenki käyttää. Määränpääks valikoitu Naantali, se ku on riittävän lähellä ja kiva kesäkaupunki. Pualesa välisä matkaa alko tiätty paistaa aurinko ja se paistoki sit koko loppureissun. Vähä harmitti oma jänishousuilu, olis pitäny pyärällä lähtee vaan. Vinkkejä ruakapaikaks anto armas naantalilainen kaveri, eli tiä tuli viämään Trapin pihaan.

Sulonen miljöö ja ruakaki oli hyvvää. Vaikka Miäs valkkaski väärin, se ku ei viäläkä muista et sen ei kannata ottaa nautaa/härkää ravintolasa. Pettyy aina, ku on mettästysharrastuksens takia tottunu riistan makkuun. Ite otin karitsan paahtopaistia, ihanan pehmosta ja tosi hyvvää. Lautasella oli jos jonkunnäköstä sorttia ja jalat taskusa sai kiäriä ulos.

Olin kyl muutenki niin fiiliksesä siälä. Piäniä sulosia puutaloja ja merenrantaa. Voiks olla nätimpää. Miäs sai kyllästymisseen asti kuulla mun "Voi vitsit, kato ny!"- huakailuja, rupes jo itteeki huvittaan. Kauheen kiva ilta oli, mukavia tällaset muutamanki tunnin parisuhdeiltamat. :)

Ja ku kerran Naantalisa käytiin, ni pitihän sitä ny mukuloille muumituliaisia viädä. Oli kiva hakkee ne mummulasta, ku molemmat (mukulat ja isovanhemmat siis) oli niin hyvällä tuulella. Iltapalatki oli jo syätetty, ni mikäs sen helpompaa ku kiikuttaa vaan kottiin nukkumaan. "Äiti, meillä oli kyllä ihan todella kivaa mummulassa. Saatiin marjapiirakkaakin. Ja pompittiin."  Pikku-H sai kans paljo ihailua osaksens, ku pääsi esittelleen uusia taitojans. Tuli kuulemma mummula käveltyä nurkasta nurkkaan, ja hianosti. Kivvaa ku kaikilla oli kivvaa. 

Löytöjä alesta ja vintiltä.

Aikasemmin jo tääläki päivittelin aleja, ja mitä kaikkee kivvaa sitä voiska ostaa. Yllättävän pitkään sain sinniteltyä (eihän yksiä kenkiä ny lasketa...), mut lopulta oli pakko antautua Metsolan alejen edesä. Ellastisen edellinen jumpsuitti alkaa olla jo vähä kinkeli, ja oon Metsolalta sellasta sydänversioo himoinnu. Aina aika ajoin oon melkein jo klikannu sen ostoskorriin, mut en sit kuitenka. Ja onneks en oo. Nyt sain sen vaan vähä yli parillakympillä. Jee. Jos olisin ollu hätäpöksy, ni kymppi olis menny enemmän. Ku Ellastinen kelpuutti viälä värin, ni olihan se tilattava. Miäs kysy Ellastiselta et miks puet pyjaman aamulla, ku se puki tän ekkaa kertaa. Mut kattokaa ny kuin hauska!

Kasvunvarraa on, mut sehän on vaan hyvä.

Toisen kivan löydön tein ihan vaan mein vintiltä. Siälä on kaikenlaista tavaraa, hyädyllistä ja vähemmän hyädyllistä, lähinnä Miähen ja sen sisarusten jäljiltä. Pikku-H ku on alkanu liikkumaan ja touhuumaan koko ajan enemmän, ni mukuloille tuppaa tulleen jo riitaa leluista. Yks suurin kinastelun kohde on keinuheppa, eli "ahhahhaa" Pikku-H:n miälestä. Muistin sit et vintillähän on Miähen lapsuudesta yks. Ja sehän oli siis oikee klassikko, punanen Jukka-keinuheppa. Vähä harmittaa kuin kaltoin sitä on kohdeltu, on vähä rikki ja liimattu tarroja täyteen. Sais siittä varmaan ihan nätin, jos vaan ossais ja viittis. Mut ei oo noi DIY- ja tuunausprojektit mua varten. Saa siis kelvata tommosena. Ainoo juttu tosa keinuhepasa on, et ei se kyl vähentäny yhtään niitä riitoja. Nyt ne mukulat sit haluaa molemmat keinua sillä, toinen nököttää ihan käyttämättömänä olkkarin nurkasa. Ikinä ei näköjään oo hyvä. :D

On se näppärää et molemmilla on oma lelu. 

Nätti kroppa.

Ainaki melkein. Ku kerran jottain äitibloggaria leikkii, ni kai maar se täytyy tohon A beautiful body- haasteeseen osallistua. Kaks mukulaa siis on tullu pyäräytettyä viimesen n. kolmen vuaden sissään. Nuarempiki on jo hiukan yli vuaden, mut jottain piäntä merkkiä on viäläki olemasa siittä et on tullu raskaana joskus oltua.

Se mikä mua itteeni huvittaa, on se et oon nyt paremmasa kuasisa ku varmaan kymmeneen vuateen. Ennen Ellastista painoin vajjaa kymmenen killoo enemmän, ku nykyään. Opiskeluaikojen mättö- ja siiderikuuri oli tehny tehtäväns, heh. Ellastisen jälkeen mun kaveri sai mut, paatuneen liikunnanvihhaajan, houkuteltua jumppaamaan ja paino tippuki jonnekki lukioaikasiin lukemiin. Huisin tyytyväinen olin, mut ei se ilo kauaa kestäny ku olinki pian uudestaans piäniin päin. Painoo molemmista raskauksista tuli suurinpiirtein kymmenen killoo, ehkä hiukan alle. Pikku-H:n jälkeen en sit jumppaamaan toimertunukka, ku ei kukkaan potkinu persuksille. Mut edellens paino on pysyny huamattavasti mukavammisa lukemisa ku ennen Ellastista. Raskausarpia tuli ehkä kolme, neki tosi piäniä. Tissit on aina ollu onnettomat ruppanat, eli ei nekä mittään kauheeta vaurioo ainaka raskauden tai imetyksen takia oo saanu. Jos mahdollista, ni ehkä ne on viälä vähä onnettomammat ku ennen. Löysää helposti kurtistuvvaa nahkaa jäi vattarepun päälle, ja vähä on ulkoneva keskivartalo. Mut seki johtuu vaan siittä et tullee syätyä hyvyyksiä ihan liikaa, lapsia en menis syyttään. Kaiken kaikkians oon tosi tyytyväinen nykyseen olomuatoon. Jee, hyvä mää!

2010, neljä tuntia ennen h-hetkee.

2012, 45 min. ennen h-hetkee.

Viime juhannuksena. Tolta mää oon näyttäny kutakuinki
viimesen vuaden. Paitsi ny, kiitos lomaruakavalion. :D

Ps. Tätä kirjottaesa alko taustalta kuulua jumalaton riamunkiljuminen ja hihkunta. Siihen osallistu Miäs, Pikku-H ja Ellastinen. Mein vauva otti ja lähti käveleen. Ihan pitkää matkaa. Hurraa hänelle!

Palstajulkisuutta.

Armas Vauva- lehden "av" teki sen taas. Mun piäni blogi on mainittu. Siälä se on, aika loppupääsä. Ah kuin mairittelevvaa. "Eksyin yhden seuraamani blogin kautta. En oikein ymmärrä tuota. Joku juntti kirjoittaa tyhjästä, on olevinaan mukahauska sitä kuitenkaan olematta. Kirjoittaa ilmeisesti omaksi ilokseen, miksei siis kirjoita salattuna sille pienelle piirilleen?" 

Hehe, kuka tunnustaa? Julkisuutta se on huanoki julkisuus, vai millai se meni? :D

Mun vauva syä itte!

Mun vauva (tai siis tiätty meiän), Pikku-H, kasvaa kauheeta kyytiä. Puhutaan edelleen vauvasta, vaikka yli yks onki. Onhan se vauva viälä, onhan? Ainaki syä viälä tuttia ja jua unimaitonski pullosta. Mut samalla se kasvaa ku rikkaruaho, mokomaki. Oma tahto alkaa kasvaa kohisten, asioita pitäs saada tehdä itte. Housut mennee päähän, kenkä ei mee jalkaan, vaippa laitetaan itte roskikseen. Ja syädään itte. Jos ei, ni sit ei syädä ollenka. Näin yleensä. Ja ku hommat ei suju, iso "mää itte"- tyttö päästää lohduttoman itkun ja kömpii sylliin. Nii, se on vauva.

 Toi syäminen on asia, mikä rassaa mua ihan kamalasti. Oon hirveen allerginen sille pöytään läästritylle sotkulle, puurolle tukassa, tomaatille paidasa. Ärsyttää suunnattomasti. Noh, pikkuhiljaa sitä ruakaa sentään ossuu suuhunki vähä, ja välillä saa jopa syättää pikkusen. Mut yleensä jos mää tai Miäs tartutaan lusikkaan, on tuloksena tiukka päänpudistus ja "Eeiijj".  Sitte yritettään taas syädä itte, ei oikein suju. Lautanen lentää nurinperin ja mukula kiipee syättötualista vikkelästi pöydälle. Tää toistetaan parriin kertaan, kunnes Pikku-H ulkostettaan pöydästä. Tuloksena huutoitku ja kiipeemisen yrittäminen Ellastisen tualille ja lautaselle. Tuloksena kaks parkuvaa mukulaa. Ai nautinnolliset ruakailuhetket.

Ankaraa keskittymistä, pualet vasta ruakalapulla.

Lopputulos. Enempää ei syäty ku äiti erehty auttaan.
Yllättävän siisti pöytä kuitenki tällä kertaa.

Piäni apuväline, estää hiukan pöydälle kiipeilyä.

 
Oon miättiny et sen takia oon niin hermoheikko tosta syämistouhusta ku se on mulle ihan uutta. Ellastinen on ensilusikallisestans alkaen avannu suun kiltisti, ja syäny mitä ikinä tarjolla onki. Nyt kolmevee- uhmasa tiätysti tullee piäniä kausia ku ei vaan syä, mut parin päivän jälkeen tullee nälkä ja kaikki maistuu taas. "Minun lempiruokaani on kaikki. Eniten kuitenkin oranssi kala ja parsakaalipiirakka." Äitiylpeyden paikka täsä kohtaa. Mut siis Pikku-H:n kohdalla oon kovin hämmästyny, eiks muka kaikki mukulat syäkkä? Pitäs ehkä rentoutua hiukan, painoo mein "vauvalla" on kuitenki yli kymmenen killoo (on kyl pituuttaki), eli kai se joskus jottain on sentään syänykki. Mut silti... Pikkuasioista voi ressata, kunnei ilmeisesti isompaaka oo. Pitäs kai olla tyytyväinen.

Rompetta ja toiveita.

Tännään on Loimaalla kesän isoin tapahtuma käynnisä, Rompepäivät. Eli siis perinteinen rompetori moponosinens ja Arabian kuppeinens. On tän kokoselle pikkukaupungille aika iso tapahtuma, ja tuntuu vaan laajenevan vuasi vuadelta. Rompetorin lisäks Loimaan erilaiset kauppiaat ja yrittäjät on aktivoitunu pitämään kaikkee oheistoimintaa. On erilaisia alekojuja ja outlettia. Mua ei niin ne ylihintaset pappatunturin raadot ja jälkiruakakulhot kiinnosta, mut noi oheisjutut on kivoja. Lastenvaatetta, kenkää ja tiäs mitä.

Loimaalle avattiin reilu vuasi sitten yks kiva putiikki, Kuulto shop nimeltäns. Se on kyl mulle paha paikka, niin paljo kaikkee kivvaa. Pahin on ehkä Marimekko ja (voitteks kuvitella, Loimaalla...) Minna Parikka. Ne on sellasia popoja mihin yleensä ei varraa oo, mut nyt oli lehdesä mainos, misä kerrottiin et Rompepäivien outletti olis, ja mm. sitä Parikkaa hyvillä aleilla. Noh, mää olin tiätysti sulovileeninä kärppänä paikalla, heti aamukasilta. Heh. Ja löytyhän siältä yks pari. Mun vanhat mustat ballerinani on tehny kualemaa tän kesän, monta vuatta uskollisesti palvellu. Mut nyt on niin paljo reikää siälä ja täälä et olis aika uuden parin. Normaalisti en edes harkittis Parikan ballerinoja, mut nyt.. Noh, ostin ku halvalla sain.

Vanhat uskolliset. Aikoinaan kirpasi hankkia,
mut on nää hyvin palvellu.

Ja ny, say hello to bugs bunny! :D

Kauppiaitten outletti- torilta löysin Filmtownin poistoleffoja kans. Ellastiselle pari piirrettyä ja Miähellekki jottain. Noh, katottiin sit Pikku-H:n nukkuesa Aladdin. Ihana nostalgiatrippi lapsuuteen. Ossaan viäläki "Kaveria parempaa"  sanat ulkoo. :D Tästä voi fiilistellä. Noh leffan innottamina ruvettiin puhumaan toiveista, mitä toivois jos olis kolme toivetta. Ite toivoin jottain niinki kaunista ku terveyttä itelle ja läheisille, turvallista maailmaa lapsille ja, krhm, loppumatonta rahahannaa. Tuli Ellastisen vuaro; "Samanlaiset silmät kuin sillä jalattomalla kaunottarella, lisää vauvoja ja perhettä ja säkillisen kultakolikoita."  Joku on vissiin kattonu vähä Muumeja, vähänkö liikkis. :)