Elämäntaparemontti.

Siälä ne kummittellee eteisesä. Eiku heilureita tekkeen!

Ja iltapalaks rahkaa kuissi! Se on trendikästäki. :D

Uus vuas ja uus alku. Tarttis tehdä jottain, tarttis varmaan luvatakki jottain. Uus alku kropalle ja miälelle. Jooo! Näin pohtii varmaan aika moni aina tammikuun koittaesa. Mut mää en. Emmää oikeesti mittään elämäntaparemonttia aio alottaa, luulitte jo. :D

Mut jottain ennenkuulumatonta mää kyl eilen tein. Mää meinaan urheilin sillai et tuli oikein hiki. Viimeks niin hassusti on päässy käymään ehkä vuasi sitte. Ja sillonki vaan kerran, vähän niinku vahingosa. Mut nyt jopa melkein voisin sannoo et oli kivvaa. Vaikka toisaalta kirroonki et mikähän perkele siinäki on, et huushollisa tarttee olla niin monta rappusta. Pakarat, reidet, kyljet ja selkä hoilaa "Hoosianna laulakaaa!", kovempaa ku mää yhdesäkä kerhosa viälä.

Eli mitä mää si oon tehny? Mää olin kahvakuulailemasa. Enkä misä tahansa seurasa, ku anopin ja appiukon kans. Heh. Joskus menin luppaamaan et jos mein kylän liikuntahallisa kahvakuula alkaa, ni voin anopille jumppaseuraks lähtee. Zumbasta sun muusta ketkutuksista oon itsepintasesti kiältäytyny, mut nyt tuli tiato et Ahjosa (Kotikylän talkoilla pykästy liikuntahalli. Aika hiano kyläsuarite!) alkaa vuadenvaihteen jälkeen kahvakuulailut. Anoppi pirulainen muisti mitä olin luvannu ja ku ne viälä tuli hakkeen mut kotiovelta, ni ei siinä oikein auttanu hannatakka. Onneks on kolmen vuaden (Vai neljäks siittä jo on?) takasesta jumppailusta on viälä astetta nohevammat tekniset vermeet tallesa. Ainaki näyttää sporttiselta, jossei muuta. :D

Mut yllätys oli kyl kaikinpualin positiivinen. Hiki oli ihan valtava, ja alkulämmittelyn jälkeen teki miäli jo jänistää. Mut kannatti jäädä, hianosti jaksoin ja jopa vähä innostuin. Ja se on jo aika iso juttu. Ussein se alottamisen vaikeus on se pahin, olis niin paljo helpompi ja mukavampi vaan jäädä sohvanpohjalle karkkia mussuttammaan. Mut nyt ku sai pään niin sanotusti auki, ni eiköhän se tästä jatku. Ainaki lupasin jo ens sunnuntainaki mennä.

Ja nyt siis ku kerran oon alottanu kuntoilun, edes sen kerran viikosa, ni sit voin taas mässätä hyvällä omallatunnolla. Ku ei täsä kerran oo tarkotus mittään laihdutustouhuja harrastaa, pääasia et sais edes jonkunnäkösen peruskunnon itelle. Eipähän tarttis sit töisä varttin laulujumppatuakion jälkeen pää punasena nolostellen puuskuttaa. Eli käsi syvemmälle karkkipussiin vaan, määhän sentään jumppaan hei. :D


Ps. Emmää oikeesti mittään rahkaa syä. Toi yks purkki oli pakko, ku sählyhassu Miäs oli ostanu. Se oli pahhaa, en syä toiste. Siispä ystävieni Tupla minibitesien kans sohvalle. Moro!