perjantai 28. maaliskuuta 2014

Talvihorroksesta heränny.

Oho, melkein kuukausi viärähtäny edellisestä kirjoituksesta. Míälesä on käyny usseemminki ku kerran, mut en vaan oo saanu aikaseks. Niinku en oikeestaan mittään muutaka. Kaikki pakolliset ja vähemmän pakolliset hommat on hoitamatta tai hoidettu viimetingasa. Töistä ku pääsee ni kello on jo sen verran et saa alkaa iltaruakaa vääntämään. Sitte ku se on syäty alkaaki kohta jo mukuloitten iltapuuhat. Ja vaikka ne nukkuu jo seittemän aikaan, on munki päivä aikalailla ohi. Jottain piäntä saa näperreltyä, mut kohta jo kutsuu sohva ja höpösarjat. :D Ja uni tullee kympin uutisilta viimeistään. Ja silti väsyttää. Mikä liä kaamosmasennus.

Mut nyt, nyt paistaa aurinko ja alkaa jottain energiaa mullaki löytyä. Kuin kivvaa ku on valosaa ja lämmintä. Kieltäydyn uskomasta mittään telkkarin "Kylmä rintama saapuu, blablabla"- pelotteluja. Se on kevät ny. Kuivat tiät, tennarit ja valo. Ihanaa! Mukuloitaka ei tartte ihan niin paljoo ennää tumpuloida vaatteisiin, ehdin siis jopa töihin (melkein aina) ajoisa. :) Kuvia on ollu vakaa aikomus tänne blogiinki laittaa, mut kun ei mun tiatokoneraasu ennää jaksa edes pihistä. Ei saa ladattua mittään eikä edes nettiin pääse. Pöh.

Mut jospa nyt sit edes sanallisesti kerron mitä meille kuuluu. Mukulat kasvaa ja koheltaa, se kai on se isoin ja tärkein asia. Ellastinen sai itseltäns hampaanki poikki yks päivä, mut ei paljo mennoo haittaa. Synttäreitäns odottaa ihan kamalasti, ne on sit "Kevään seitsemäs päivä". Tarjoilut, mekot ja lahjatoiveet on miätitty aika monneen kertaan. Hoidosa se käy ihanan reippaasti, vaikka välillä kovaluanteinen päkötys (lapsen siis, ei äitin...) saaki sen lähtemään sinne vaikka nyt ilman kenkiä. Mut iso se jo on. Aamusin se nököttää jo aamupalalla päivävaatteisa ku muut vasta kömpii sängystä.

Pikku-H on aika epäpikku jo. Se puhua pälpättää ihan kauheesti, kuin hianoo ku sen kans voi jo jutella vaikka päivän kulusta. Eilen se otti ison askeleen kohti ison tytön elämää. Tuli eka kakka pottaan (kyyllä, tätä tiatoo te varmasti kaikki janositte). Woohoo, kyllä voi eritteistä olla äiti ylpeä. :D Maitovaivatki alkaa olla jo taakse jäänyttä elämää, iso jee ja helpotus seki.

Ittelläni isoin juttu on varmaan se et kesällä on aikaa taas sosiaalisille suhteille ja blogillekki. Oon meinaan kohta taas yhteiskunnan pikku loinen, tyätön kotiäiti. Määräaikanen soppari lähentellee loppua eikä jatkoo näillä näkymin tuu. Harmi, tyä on ollu kivvaa. Jumalan kämmenelläki tullee rutiinilla jo. :D Sammaan aikaan, hiukan ristiriitasestikki, haaveilen uusista tatuoinneista ja autosta jaja... Ei vaan toi tyättömyys ja rahanmeno oikeen kohtaa. Mut noh, ei kai sen niin väliä. Vanhennuttuaki on tullu ja kahvakuula on heilunu viäläki. Ja Miäs puuhailee mukana ja jaksaa mun saamattomuuttani.

Yritän viälä palata kuulumisiin kuvienki kans, jos edes vähä saisin läppäriäni elvytettyä. Kiva jos joku sai tän romaanin luettua, yritän saada ryhtiliikkeen aikaseks. :)

2 kommenttia:

  1. Olispa meijän äSsäkin yhtä tarmokas ko Ellastinen! Se nukkuu kymmeneen ja olis yäpuvulla iltaan asti jos en kiristäis sitä vaatettammaan. Aamupalans se kyl tekkee itte, se on kivvaa, mut muuta se ei sitte päivän aikana söiskään. Ja Koo ei puhu viälä mittään. Kiva ko on uhmaikänen josta ei tajua mitä se millonki raivoo. En malta orottaa, että senki kans pystyis keskustelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, meillä ei muuta melkein tehdäkkä ku syädään ja pälpätettään. Ja uhmakiukutaan, välillä kähdenki mukulan voimin. >:)

      Poista

Kommentoikaa rohkeesti!