Ihan raksapenana.

Mun sisko ja sen miäs, Mestari itte, päätti alkaa rakentaa talloo Turkuun. (Siittä voi muuten lukkee täältä.) Ilmottauduttiin Miähen kans innokkaiks talkoolaisiks betoniharkkoja pyärittelemmään. Viälä viittii ku ei taivas puske räntää solkenans, mut saas kattoo sit ku pitäs marraskuun loskamöhjösä tai helmikuun hullupakkasisa ahkeroida. :D

Mukuloille saatiin järkättyä hoitopaikat mummu- ja mummivoimilla. Ellastinen oli kovin ymmärtäväinen kottiinjäämisestä, ku vaan mainittinki sanan kovaääninen tyäkalu. Se ku pelkää kaikkia kovia ääniä. Ku meille ei kummempaa aikarajotustaka annettu, ajateltiin oikein käydä syämäsäki, ihan vaan kahdestaan Miähen kans. Aamulla ei kelit luvannu kauheen hyvvää, mut mikäs mukavan tyämaakontin lämmösä ollesa. Pikkuhiljaa kuitenki aurinkoki alko paistaa ja harjateräksiä roudatesa tuli sen verran hikiki, et paitahihasillans sai olla. Aika kommee keli, ku aattelee et lokakuu jo kolkuttellee.

Amatöörin silmin näytti siltä et talo olis jo saanu seiniäki pitkälle, mut sit mua valastiin et huamaaks et ollaan tämmösesä isosa montusa. Aijuu, se oli siis sokkelia mitä oltiin tekemäsä. Nohevasti raudotettiin harkkoja ja kannettiin painavia asioita paikasta toiseen. Ja hualehdittiin siskon kans miästen ravintotasapainosta noutopitsan muadosa. Muitaki talkoolaisia kävi ojentamasa auttavia käsiäns, ja sisko oli liikuttunu. Mukava, vaikka rankka päivä. En muista koska olisin edes ton vertaa tehny kunnon fyysistä hommaa. Eipähän tarvi murehtia et jäi keskiviikkonen jooga välliin, kyl toi aina yhden semmosen tunnin voitti 100-0.

Harkkoo nousee!

Ku saatiin päivän tinki talkoiltua, lähdettiin Miähen kans syämään. Ravintolaks valikoitu Blanko siinä Aurajoen rannasa. Ikinä en oo käyny, vaikka kaikki aina kehhuu. Annokseks otin lammaspastan, sitä on mulle niin paljo ylistetty. Eikä turhaan. Ihan älyttömän hyvvää. Niin hyvvää, et rupesin kehittelemmään jo ommaaki versioo. Lammasta ku saa hyvinki lähellä tuatettuna, iskältä ja sen vaimolta meinaan. :) Jonkunnäkönen peuraversioki vois olla hyvvää, kohta meinaan on taas se aika vuadesta et Miäs alkaa viättää iltojans pyssyn kans piänesä kopisa. Ja pakastin täyttyy.

Kotio tultaesa mukulat oliki jo autuaasti unten mailla. Ja mun äitini oli kerinny siivoon jo keittiönki. Ja pessy jääkaapin. Täyden palvelun lapsenvahti. :) Ja jääkaapisa oli viälä piäni könö äitin tekemää kanamössööki. Sammaa mikä oli mukulana lempiruakaa. Söin sen juur lounaaks, ja se oli juur niin hyvvää ku kuuluuki. Sitä en ymmärrä, miks mun tekemä ei maistu ollenka samalle. Ihan tismalleen samat aineet ja lopputulos on silti eri. Mystinen oman äidin kosketus. Toivottavasti Ellastinen ja Pikku-H muistelis mun laittamia ruakia aikuisena yhtä isolla lämmöllä. Eiku pastareseptejä kehittelemmään siis.