Hädässä ystävä tunnetaan.

Viime viikonloppuna mun ystäväni ammattikorkeeajoilta tuli meille yäkyllään. Samanen ihminen on mein Pikku-H:n kummitäti ja oli mun tomera kaaso sillon aikoinans. Vaikka ei kovin ussein nähdä, ni tietää et aina voi toiselle soittaa ja rutista millon mistäki.

Miäs ilmotti pari viikkoo sitte et sillä olis firman pikkujoulut, ja mää ehdin jo miättiä et tylsääää! Yksinäinen ehtoo tulosa. Ei olis voinu parempaan saumaan tää ystävä soittaa ja kysyä et voiskos se tulla meille yäkyllään. Jeeee! Tiadosa oli siis suklaata, juustoja, rapunöttösiä ja ihan pikkusen ystävän tekemää kotiviiniä. Unohtamatta tiätenki armotonta kälätystä ja ruatimista. Parasta.

Mut seuraavana päivänä se vasta vetiki ässän hihasta. Olin yläkerrasa käymässä ja alas tullesani määrin et misä kaveri luuraa. Se löytyki kodinhoitohuaneesta pyykkejä viikkaamasta. Ensiks alko hiukan hävettään, mutku se riittävän monta kertaa käski mun rentoutua ja ajo pois jaloista, ni pakko oli antaa sen touhuta. Kyl lämmitti miältä, pyykkienviikkaus ku on heti imuroinnin jälkeen veemäisin kotihomma. Ja sen näköinen mein kodinhoitohuanekki kuulemma oli. :D Hän vaan kuulemma halus auttaa. On se aarre. <3

Tommoset jutut ne lämmittää miältä aina. Kyl mun kelpaa.


Ps. Meillä on astuttu nykyaikaan. Ostettiin i-padi, anteeksi siis mahdolliset kirjotusvirheet. Ei autocorrecti tykkää oikein murteesta. Vaikka on tää kyl näppärä. Sohvalla löhötesä voi blogata paljo paremmin ku läppärillä.