Kuume nousee... Taas!

Autokuume tullee aina kevväisin. Huamaat viättäväs aikaa Nettiautosa ja miättiväs kilometrimääriä ja korimalleja. Kivoja autoja huristellee joka pualella. Onneks se on kuitenki pääsääntösesti menny ohi ostamatta sitä autoo. Flunssakuume on se ärsyttävä joka keväinen, syksynen ja miksei talvinen ja kevväinenki vaiva. Viä voimat ja saa olon tyhmäks.

Sit on yks kuume, mikä tuppaa kyllään parin kuukauden sykleisä. Välillä se pikkusen hiipuu ja taas kohta nostaa päätäns. Sillon huamaa netisä surffaillesa eksyväns Pinterestin maailmaan tai sit tänne ihan vaan vahingosa. Ideat poukkoilee pääsä minkä kerkii ja kauhee hinku olis matkata Turun suuntaan. Välillä se mennee ohi ittestäns, välillä on pakko tehdä asialle jottain. Niinku ny viime kevväänä, sillon kätteen ilmesty ilmapallo. Puhun siis tiätenki tatuointikuumeesta. Asiasa on kuitenki pari piäntä muttaa...

Eka ja varmaan isoin mutta on mun ikioma Miäheni. Suuri tatuointivastustaja ja asiasta narisija. Se ei tykkää mun haaveilusta yhtään, eikä oikein niistä kuvistaka. (Tai ainaka se ei kaiken narinan jälkeen voi ennää sannoo et onpas kiva...) Erräänki kerran on Miäs kiukuisans lompsinu peuramettään mököttämmään, ku mun kuvailema "Ihan pikkunen ja siävä tähti"  muuttuki pariks isoks lelupalikaks... Pari päivää se jakso jäkättää ja marista, ja asia unohtu. Kunnes tulin kottiin "ihan vaan piänen tekstinpätkän"  kans. Krhm. Noh, ei se ennää ihan niin kiivaasti asiaan suhtaudu ku nuarempana; "Jos tatuoinnin otat, ni pellolle lennät.", sano Miäs nokkelana nuaruutens uhosa. No kuuteen vuateen en ottanukka, kunnes tajusin et eihän se nyt kyl sen asia oo mun tekemisistä ja ihosta päättää. Otin siis tatuoinnin. Ja toisen. Ja kolmannen ja neljännenki. Miäs mutisee, mut lähinnä sen takia ettei voi takkians ennää kääntääkkä.

Periaatteesa oon edelleen sitä miältä ettei se todellaka oo Miähen asia mun tekemisistä päättää, mut sit taas toisaalta... Tarttisko sitä sit hiukan tulla vastaan, onhan se Miäski jo aika monta kertaa tullu. Mutku ideoita ja halua olis, ni en niistäkä haluais tinkiä. Sallaa toivon et se joku päivä vaan sannoo et ota niin monta ku lystäät, mut sitä päivää tuskin tullee. Ideoita olis parriinki kuvvaan, piäntä asialle altistamista siis tarttis alkaa taas harrastaa. Se on itekki sillon alkuaikoina luvannu ottaa oman versions peurasta, mut ei oo viälä toteuttanu. Ja tuskin toteuttaaka, mut antas mun sit toteuttaa itteeni. Hiukan oon kateellinen pikkusiskon miähen suhtautumisesta. Se meni ja anto aikoinaan siskolle synttärilahjaks pääommaa ekkaa tatuointia varten. Ei meillä vaan. :D

Toinen mutta on tiätysti raha. Sitä ku ei nyt ainaka tällä hetkellä oo mitenkä ylimäärästä. Mittään monien satasien projekteja ei olis tiadosa, mut kyl se ykski satanen on tällä hetkellä liikaa. Vaikka sit taas toisaalta ku miättii ni onhan se ikunen sijoitus, jos esimerkiks vaikka vaatteisiin vertaa. Muita piänempiä muttia on sit nää perinteiset kyllästyksmää ja mitäs vanhana ja entäs tyäelämä. No toistaseks ei oo töitä haitannu enkä katumaanka oo ruvennu. Joku joskus hyvin sano et jos tatuoinnit on ainoo asia mikä vanhana harmittaa, ni aika hyvä elämä on ollu. Noin määki sen oon funtsinu. Ruma ja ryppynen on joka tapauksesa, ei siinä parit väriläikät paljoo tunnu. :)

Mahtavasti naamioitu karvajalka. Kuva vuaden takkaa.
Palikat ihan tuareina, tihuttavina ja rasvasina.
Mut silti, <3 

Sillon ku mää ekan tatuoinnin otin, ihmiset sano et koukkuun jäät ja lissää tullee. Mää yritin väittää et eikä, kyl mulle riittää tää yks väritön ja piäni. Vaikka sillon jo miälesä pyäri vähä värikkäämmätki versiot, ei vaan uskallus riittäny. Ikinä ei pitäs mittään vannoo. :)