Ihan Kustavisa.

Eilen mää pakkasin itteni, mukulat ja hirveesti tavaraa autoon ja lähdin visiitille lapsuuteen. Sillon ku mää olin piäni, mein mummilla ja ukilla oli ihana mökki Turun saaristosa, Kustavisa. Ei ne siälä kauheesti itte ollu, mut me muu suku kyl. Lapsuuden kesiä viätettiin melkein vallan siälä mökillä, tai siltä se omisa muistoisa ainaki tuntuu. Välillä oli pakko käydä kotona sillai et äiti sai pestyä uuden satsin puhtaita vaatteita, ja taas mentiin. Seurana mökillä oli paljo serkkuja, enoja ja tätejä, yksin siälä ei tarvinnu koskaan mein mukuloittenka olla.

Se mökki on jättäny valtavan muistijäljen mulle, vähän niinku joku sialunmaisema tai jottain. Siälä on leikitty, uitu, veneilty, seikkailtu ja retkeilty. Kaiholla muistelee niitä aikoja. Lämmin kallio, rakkolevä, huutavat lokit ja meren tuaksu. Ai että. No mut maailma on menny mun lapsuudesta etteenpäin. Mummilta ja ukilta mökki siirty mun enolle ja sen perheelle, eikä siälä sit ennää voinu lorvia sillai ku ennen. Vaikka olis luullu et teininä moinen asia ei olis voinu vähempää kiinnostaa, ni ei se ihan sillaika ollu. Miälelläns sinne aina lähti ja kyl sitä maisemaa, miljöötä ja kiireetöntä mökkielämää vaan on jääny kaipaamaan.

Noh, nyt mun sisko päätti tehdä sille kaiholle jottain ja kutsutti ittens sinne kyllään. Mein serkku (lapsuuden ystävä ja se vähä vanhempi idoliserkku) on viättäny siälä kessääns, ni oli hyvä tekosyy et miks pitäs siälä käydä. Sisko oli kiltti ja kutsutti mut ja mukulatki sinne, ja tottakai me lähdettiin. Melkein kymmenen vuaden jälkeen mää pääsisin taas rakkaalle mökille, oijjee! Olin innoisani senki takia et pääsin tutustuttaan mukuloita yhteen mun tärkeimmistä lapsuuden ja nuaruuden paikoista. Ellastinen ku ruppee jo olemaan niin iso, et se jostain jottain jo tajuaaki. Koko automatkan olin ihan fiiliksisä, ku osasin ajjaa sinne ihan ilman navigaattoreita tai muita. Hyvin ne kaikki maamerkit on jonnekki muistijälkiin painunu. Vein nostalgian niin pitkälle et oli pakko matkalla pysähtyä samalle grillillekki, mille mukulana aina pysähdyttiin. Yhtä hyvät oli makkaraperunat viäläki. :D

Mökille ku pääsi, ni olihan se muuttunu. Se vanha päärakennus lapsuudesta on muuttunu uuteen hianompaan mökkiin eikä se tonttika ihan niin iso ollu, miltä se lapsena vaikutti. Sillon ne kalliorannat oli ainaki kilometrin pidempiä ja matka rakennukselta toiselle kesti paljo kauemmin. Eno on nähny paljo vaivaa siälä tontilla, nurkat oli tosi siistit ja aikalailla muuttunu viime vuasina. Mut silti, se kuappanen mökkitiä, keskimökin vähä ummehtunu haju, helisevät ikkunat ja ulkohuussin kakkakaavio. Niin paljo sammaaki. Meinas tulla tippa linssiin. Serkku kestitti meitä hyvin, suvun suklaakakkua ja kaikkee. Ellastinen ja Pikku-H nautti lämpimistä kallioista ja meresä pluttaamisesta. Ihan mahtava visiitti, voiku vois omillekki mukuloille moista auvoo joskus viälä tarjota.

Merimaisema ja raikas alkudrinksu. Sialu leppää.

Kattokaa nyt. Ei tollasta maisemaa voi olla rakastamatta.
Taustalla näkyväsä Hellun saaresa on seikkailtu kerran jos toisenki.

Eiku rantatontteja katteleen. Eikä maksa paljoo. Arpojen raaputtelu jatkukoot. :D